perjantai 16. maaliskuuta 2007

Tiitiäistakki

Hih, ehdinpä laittamaan kuvia tämän vuorokauden puolella kuten lupailin eilen! :)

Takki on nyt testattu ja sitä on hiukan jo tuunattukin. Siinä puuhassa tämä ilta kuluikin ja siksi kuvia vasta nyt.

Tein siis takkia Novitan talven 2005 nro 11 ja 14 ohjeilla - tai siis jotain sinne päin. Luin muka kerrankin ennen lankakauppaan menoa ohjeessa 11 tarvittavan lankamäärän ja ostin Huopasta. Ja huomasin vasta kotona, että ohjeen mukaan pitäisi kutoa sekä Huopasella että seiskaveikalla. Kun minulla ei jälkimmäistä ollut, en tohtinut luottaa ohjeen mittoihin, sillä minun työni kutistuisi enemmän. Ohjeessa 14 taas neulotaan helmaresori ja hihat Isoveljellä, ja minä tahdoin huovutetut hihat.

Otin summittaiseksi ohjenuoraksi ohjeen nro 14 M-koon silmukkamäärän ja neuloin sillä periaatteella, että Huopanen kutistuu jopa 50 %. Neulomista siis riitti. Ja takki oli ennen huovutusta melkoinen.

Takki ylläni ennen huovutusta. Kasvunvaraa löytyy! Jos huomaatte hakaneuloja, niin ne ovat merkkaamassa keskietua ennen kuin sain ommelluksi siihen kalastajalangalla "viivan". (Kuva on surkea, sillä jouduin ottamaan sen itse itsestäni ajastuksella, se piti ottaa paikassa jossa kameran sai johonkin korkeammalle eikä valo tahtonut enää illalla riittää olohuoneen ovensuussa...)


Tästä kuvasta tietysti unohtui kännykkä pois! Mutta takin leveys kainalosta kainaloon oli 91 cm, pituus olalta helmaan 98 cm ja hihan pituus 68 cm. Valkoiset pilkkeet ovat muovitusta.

Huovuttaminen onnistui hyvin, vain toinen tasku oli yrittänyt huopua keskeltä (!) umpeen, mutta sain sen revittyä siististi auki. Koneesta tullessaan takki oli melkoinen möykky, mutta ankaran venyttämisen jälkeen se alkoi muistuttaa vaatekappaletta.

Harmitti vain, että juuri hihoissa olin väsähtänyt enkä jaksanut enää ajatella sitä 50 % kutistumista: ne jäivät lyhyiksi, ja kun lisäksi neuloin ne suoraan kainalosta kaventelematta, olivat leveätkin ja tuuli pääsi alle. Kun minulla tänään oli uusi takki yllä ja sen alla 3/4-hihainen paita, palelin! Niinpä nyt illalla pujottelin täsmälleen samanväristä Aino-lankaa hihoihin ja neuloin niihin resorit. Yllättäen kauluskin jäi vähän isoksi, mietin neuloisinko vielä sen alle samoin resoria. Toisaalta tein jo asuun sopivan huivin...


Taskut tein kulmasta aloitettuina tilkkuina ainaoikein-neuleella, eivätkä ne kutistuneetkaan niin paljon kuin muu takki... Näihin taskuihin todella sopii tavaraa, eikä taskuvarkaankaan ole kovin helppo niihin päästä! :D

Näette, että ylimmän napin alta pilkistää paita. Nappia pitää siirtää...


Vähän pönköttää, mutta kelpaa ensimmäiseksi yritykseksi... Ja sopii "peikkomaiseen" tyyliini, nimesin takin heti tiitiäistakiksi! Tosin en tiedä, tuliko tämä lopulta sen halvemmaksi kuin kaupan valmiit (ja hivenen verran tyylikkäämmät) takit, Huopasta kului vajaat 11 kerää, lisäksi jouduin ostamaan nappeja - Aino-lankaa onneksi sentään oli varastossa.

Mutta sainpa "vitamiinivärisen" kevättakkini, josta olen haaveillut.

9 kommenttia:

  1. Olet aika uskomattoman työn tehnyt. Onnea, pirteä kevät takki tosissaan.

    Itse mietin sen hupullisen takin ohjeella tekeväni, mutta en tiedä kun Huopanen ei kuulu mun suosikkilankoihin. Uskaltaisiko Fritidsgarnilla koettaa...
    Tulee vaan aika arvokas okeilu jos ei onnistu.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanan värinen takki, herkullinen suorastaan!

    VastaaPoista
  3. Voi jukra miten iso työ takissa olikaan, ennen pesua takki näyttää todella valtavalta. Valmis takki on ihanan pirteä ja näyttää tosi ihanalta!!! Ja varmasti sillä on enemmän tunnearvoa kuin kaupasta haetulta, eikä tule samanlaista vastaan. Mukava kun jaksoit ahertaa itsellesi mieluisan takin! Onnea!

    VastaaPoista
  4. Hauskannäköinen takki!ihanan keväisen värinenkin:)!

    VastaaPoista
  5. SeijaP, kyllä siinä työtä olikin! :)

    Mielelläni olisin tehnyt tuon Fritidsgarnilla tms (Tovessa olisi ollut ihan oikea limen sävy) mutta a) niitä ei edelleenkään kukaan Lapualla myy ja b) teinpä kerrankin takin sillä langalla jota ohjeessakin käytettiin... Fritidsiä tosin olisi varmaan kulunut vähemmän, kun se kutistuu vähemmän (tai sitten ei, kun sitä neulotaan pienemmillä puikoilla...).

    Alma, Kangaskasa ja Marja, kiitos! :) On käsittämätöntä, miten paljon vaate huovutuksessa kutistuu. Se 50 % oli aika lähelle oikeaa.

    VastaaPoista
  6. Huikea sissi olet, kun tuon takin olet tehnyt. Aikamoinen neulominen megaisoon kokoon ja sitten se muovipussien kanssa touhuaminen ja huovuttaminen ja taas muotoon venyttely! (Ei sovi meikäläisen hermoille.)

    Lopputulos on taatusti persoonallinen ja jotenkin "kaisannäköinen" :).
    Komea takki!

    VastaaPoista
  7. Rohkea teko tehdä noin iso työ kun takki huovuttamalla.Mutta ei työ mennyt harakoille.Käyttökelpoinen ja persoonallinenhan siitä tuli.

    VastaaPoista
  8. Helmis, onneksi olen todella nopea oikean neuloja! :D Kiitos kohteliaisuudesta, siis tuosta "kaisannäköisestä" - muistutan ulkonäöltäni sen verran pikku menninkäistä, että takki sopii tyyliin täysin! :D

    Famu, kyllä mua hirvittikin... Onneksi loppu hyvin!

    VastaaPoista
  9. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja sehän on se, mikä on tärkeintä. Eikös?

    VastaaPoista