Narrasin itseäni kaikella lailla tekemään tätä työtä. Otin sen mukaan, kun menin käymään vanhempien tai ystäväni luona. Mukavia rupatellessa työkin joten kuten eteni.
Mutta kylläpä helpotti, kun viimein totesin pituuden riittäväksi! Hapsut tämäkin poncho sai tänään äidin huivin innostamana.
Kuvan tärähtäneisyys johtuu siitä, että kuvasin ilman salamaa - ja siitä huolimatta väri ei ole ihan oikea.
Tuolla Nalle-langalla on muuten tarina. Syksyllä 1993 kävin talouskoulun, ja siellä ensimmäisen kerran elämässäni huomasin, että minäkin osaan tehdä käsitöitä. En tiedä, oliko "syy" tosi kivan opettajan, tilavan käsityöluokan, tarpeeksi monen ompelukoneen vai tarpeeksi monen työtunnin (talouskoulussa aamupäivän 4 h olivat teoriaa ja iltapäivän 4 h käytäntöä), mutta ala- ja yläasteelta jäänyt "minä-en-osaa-mitään-enkä-koskaan-opikaan-mitään" -ajattelu alkoi jäädä.
Innostuin käsitöistä niin, että pakolliset tehtyäni suunnittelin itselleni villapaidan. Opettaja laski tarvittavan lankamäärän ja minä hain lankaa kaupasta. Älkää kysykö, miksi ostin kirkuvan pinkkiä ja räikeän vaaleansinistä Nallea!!!! Ehkä siinä oli takana jokin ajatus, mutta nyt en kyllä enää tajua mikä.
Villapaita jäi kuitenkin sarjaamme ei-ikinä-valmistuneet. Langat ovat pyörineet nyt 13 vuotta kiusanani, kunnes tänä syksynä, tämän uuden käsityöinnostukseni vallassa päätin tehdä niille jotakin. Pinkistä langasta syntyi nyt tuo kummitytön poncho. Minulle väri on liian räikeä, mutta 11-vuotiasta prinsessaa uskon ja toivon sen miellyttävän.
Entä se vaaleansininen lanka? Sitä minä värjään parhaillaan täysin luonnonmenetelmällä - mutta siitä enemmän myöhemmin - jännää... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti