tiistai 5. tammikuuta 2010

Tilannetiedotusta ja kysymys kuumaliimasta

Suurkiitos arvontapostaukseen jo kertyneistä kommenteista! Aikaa on siis huomiseen, johonkin aikaan torstaina suoritan juhlallisen arvonnan (sikäli kuin olen päässyt tästä kammottavasta flunssasta siihen mennessä eroon).

Monet jo tehdyt ehdotukset liittyvät tuleviin häihin. Sen verran voin paljastaa, että huivi ei oikein sovi hääpukuni kanssa, mutta kiitos teidän, sain erinäisiä muita neulontaideoita. Monet myös ehdottavat, että neuloisin jotain Samille. Neuloisinkin, mutta se onneton on niin kuumaverinen, että ainoa tekemäni villapaita on lähes käyttämätön! Huitelee lähestulkoon läpi talven T-paidalla. No, ei nyt näillä keleillä sentään. Olenkin ollut "katkera", kun kerrankin voisin itse käyttää kaikkia tekemiäni lämpimiä neuleita, ja nyt kökötän täällä neljän seinän sisällä... :)

Pinaattitunikaa ehdotettiin, ja kuinka ollakaan, se hyppäsi puikoille jo viime vuoden puolella - neulontainnostus on siis palannut ainakin jollakin tasolla. Tunika kävi eilen villapesussa ja toivon mukaan saatte siitä kuvia lähiaikoina. Tosin neuloin sen vironvillasta ja siitä tuli - öh - aika pitkä ja väljä. Mallitilkku, mikä se on??

Parhaimmat naurut olen saanut ydinnaula-aiheisista ehdotuksista. Jos minussa olisi yhtään neulesuunnittelijan vikaa, alkaisin kehitellä tuosta jotakin! :D Ensin tuli mieleen sukat, mutta kun ydinnaulani sijaitsevat reisiluissa, niiden pitäisi kai sitten olla vähintään ylipolvensukat. Tai sitten villahousut. Joka tapauksessa ydinnaula neulekuviona tuntuu kiehtovalta. Olisiko se palmikkoa vai kirjoneuletta? :D

****
Nukkekotini on ollut erinäisistä syistä täysin jäähyllä monta kuukautta. Nyt se jo vähän kutkuttelee. Aivan kuin ajatukseni lukien isoveli ja käly olivat löytäneet minulle kirpparilta jotakin.

"Sinä hypit kun näet tämän", sanoi käly. "Ei mun saa hyppiä vielä, lääkäri on kieltänyt", sanoin. No, kyllä minä vähän sohvalla pompahdin!



Kyseessäon siis jonkinlainen koriste-esinelokerikko, jossa on nkkekotiin sopivaa "kuparitavaraa". Ongelmana on vain se, että ko. tavarat on kiinnitetty lokerikkoon mammuttimaisilla kuumaliimamöykyillä! Irti lähtevät vain joko hyllyn tai tavaran hajottamalla.



Nyt kysyisinkin neuvoa. Onko mitenkään mahdollista saada kapineita irti lokerikosta ehjänä? Pystyykö kuumaliimaa "sulattamaan" kotikonstein, kuten hiustenkuivaajalla tms? Tahtoisin nämä tavarat käyttöön, mutta tahtoisin pitää myös lokerikon ehjänä - se olisi erinomaisen sopiva kaikenlaisen pikkuisen matkamuiston säilytykseen.

Neuvoja odotellen...

5 kommenttia:

  1. Selvästi on ilmassa jo positiivisia merkkejä.Ideariihesi vauhti senkun kiihtyy.Hyvä !

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanaa lukea "entistä Kaisaa". Pikaista paranemista sen flunssasi kanssa.
    Minä olen saanut kuumaliimamöykkyjä jotenkuten pois sähkömiehen "hiustenkuivaajalla". Systeemi on sama kuin tukkapelissäkin, mutta lämpötila on korkeampi. Tällä föönillä kutistellaan muovijohtoa/"sukkaa" sähköjohtojen suojaksi ainakin täällä Sveitsissä. Ehkä sielläkin päin?
    Terkut, Lena

    VastaaPoista
  3. Tää voi taas kuulostaa ihan hullulta idealta, mut jos mikään muu ei toimi... Eli mä sain höyrypesurin joululahjaksi ja nyt kun sillä on siivoillu kaiken maailman paikkoja ja todennut tehon, niin josko sen "höyrypistoolilla" sais irti. Ainakin liimajäljet lähtee sillä.
    Ihanaa, että alat kuulostaa paremmalta. Toivotaan flunssankin helpottavan nopeasti.

    VastaaPoista
  4. Olen joskus irroitellut kuumaliimaa semmosella "polttokolvilla" ja on ollut hyvä täsmäase siihen hommaan!

    VastaaPoista
  5. Kyllä mä olen saanut kuumaliimaa sulatettua hiustenkuivaajallakin, kun ihan lähellä pitää. Luulisin että sillä saat noi tavarat irti, mutta välttämättä ei ihan puhtaaksi liimasta saa tuota lokerikkoa.
    Kuumailmapuhallinta jos hommaan kokeilee, niin kannattaa olla aika varovainen, se on tosi kuuma!

    VastaaPoista