keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Luetaan kuvia

Olen nyt muutaman päivän seikkaillut Ravelryssä. On hauska vertailla ihmisten suhtautumista siihen - toiset viettävät yhteisössä tunteja, minä käyn silloin tällöin (joskin Ravelry on auki tässä näytöllä blogien, Blogilistan, Bloglinesin, Tarinamaanantain Gmailin ja muiden elintärkeiden sivujen rinnalla :).

Ihan kiva että sitä kautta voi helpommin tutustua kansainvälisiin bloggaajiin (olen laiska lukemaan englanninkielisiä blogeja) ja olenpa saanut lisää suomalaisiakin tuttuja. Ainakaan vielä sivusto ei silti ole kolahtanut ihan täysillä. En todellakaan jaksa lisäillä sinne koko lankavarastoani muutamaa kokeilua lukuunottamatta, ja puikkojenkin lisääminen jäi kesken. Minulla kun on melkein joka koon puikkoja, kiitos eBayn (vaikka ne bambupyöröt ovat epäluotettavia, niin olemassa ne ovat silti!)...

Moda ilahdutti eilen kolahtamalla postiluukusta. Ei mitään maata mullistavaa, mutta muutamia oikein kivoja malleja. Erityisesti ilahdutti se, että esiteltiin muutama "neulo illassa" -ohje. Voin kuvitella, että innokas mutta avuton teini-Kaisa olisi vääntänyt tohkeissaan kauluria ja säärystimiä. Voi vääntää vieläkin, kauluri on suunnitteilla pukinkonttiin!

Erityisen hauskaa oli se, että löysin "tutun" neuleen. Jo joskus keväällä repäisin tämän sivun irti erään tietyn ruotsalaisen postimyyntifirman kuvastosta. Pienintäkään aikomusta ei ollut tilata mitään, mikä on 100 % muovipussi (ja maksaa neljäkymppiä??!!), mutta malli miellytti. Palmikoita, nähkääs...


Pitkin kesää neule palasi mieleen ja suunnittelin, että alkaisin neuloa tuon kuvan perusteella ilman varsinaista ohjetta. En kuitenkaan vielä ollut niin tuttu palmikoiden kanssa, että olisin tohtinut. Voitte siis arvata että hymyilytti, kun Modassa tuli vastaan tämä. Hip ja hei, nyt minä sen saan! Tosin tuokin lanka on puoleksi muovipussia, mutta onhan noita vaihtoehtoja.


Muuta mahdottomasti hetipaikallatännemullenyt-kolahtanutta ohjetta ei ollutkaan. Se ei tietysti todista mitään, hidas aivotoimintani aiheuttaa usein kolahduksia vasta pitkään lehden ilmestymisen jälkeen. Tämä oli ihan kiva - palmikoita, nähkääs.


Ja tämä, oi mitä ihanaa kasarityyliä! Tuon leveän kauluksen voisi tehdä vaikka ponchoksi itselleen (jos jaksaisi kirjoneulontaa).


Tämä ohje ilahdutti Mambo-langalla ja sen määrällä. Minullahan on kolme kerää vihreää Mamboa, yksi on jäljellä Tapion kaupan reissulta ja kaksi sain ihanalta Lankavaihto-pariltani Tarjalta. Tähän ne riittäisivät, jos jättäisin iiiiiiison kauluksen tekemättä (muutenkin epäilen, että minusta näkyisi sen takaa vain nenä).

Malli vain on vähän tylsä, siihen pitäisi saada palm... siis jotakin koristeita. Ongelma on vaan se, että palm... siis jotkut koristeet syövät lankaa... No, harkitaan!


Ja sillä lailla kasvoi Kaisan kun-sais-äntihin-lista ihan ilman Ravelryakin. Voi minua.

7 kommenttia:

  1. Älä tee palmikoita, tee pitsineuleella raitoja... =) Ne eivät syö lankaa samaan malliin... Miten olisi vaikka muutama koristeraita Prinsessa-pipon valepalmikoilla?

    VastaaPoista
  2. Minäkin kiinnitin eilen huomiota tuon neulepuseron samankaltaisuuteen =) Pisti vaan silmään, kun kummatkin lehdet olivat peräkkäin luettavana.

    VastaaPoista
  3. Onpa tosiaan samanlaiset nuo puserot - sullahan kävi tuuri! Ja nopeutesi tietäen saamme varmaan ihailla valmista puseroa jo ensi viikolla täällä blogissasi ;) - ellei jo aiemmin...

    VastaaPoista
  4. Vau, hyvännäköinen tuo palmikkoneule! Pitäisiköhän ostaa Moda, no ehkä ei kun on suurin piirtein miljoona työtä vielä kesken. Ja kyllä, minustakin tuohon ponchoon sopisi palmikot erittäin hyvin. Sinähän olet muistaakseni jonkin palmikkoisen sellaisen jo tehnytkin.

    VastaaPoista
  5. Pelagia, kiitos vihjeestä! Pitsiä voisi kokeillakin... Kun tosiaan sen yhden palmikkoponchon jo olen tehnyt.

    Hannaliini, kyllä puseron näkemistä saatte joutua odottamaan - mulla ei ole siihen lankoja!! :D Lisäksi yritän puskea loppuun MacPalmikkoneuletta Tupasvillaa-blogin ohjeella - Floricaa ja 3,5 mm puikot, ark...

    VastaaPoista
  6. Minäkään en ole vielä oikein päässyt ravelryyn sisään, ei ole ollut aikaa tutustua. Minä mietin kans tuota ruusu kaulusta ponchona, mutta kirjoneuleeseen ei miulla ole taitoa eikä kärsivällisyyttä monen langan päättelyyn.

    VastaaPoista
  7. Tään anonyymin kone on tosi hyvässä kunnossa taas! Eilen jo yritin tähän kirjoittaa,mutta jostain syystä ei onnistunu! Niin ja mun mies yllätti ja toi mulle kannettavankin,joten on koneita millä blogata:)T.Intsu

    VastaaPoista