torstai 15. helmikuuta 2007

Ehdottomasti lämmin!

Tämä viaton pusero sai Samin ja minun kielenkäytössä nimen kiukkupusero. Löysin nimittäin Novitaklubin sivuilta ohjeen, johon arvelin omistamieni vajaan neljän petrolinvärisen Teddy-kerän riittävän. (Kaksi roosaa kerää olisi ollut, mutta en halunnut mitään roosa-petroolia puseroa!)

Ohje vain sattui olemaan pitsineuletta. Ehkä kuvio valkoisella Teddyllä neulottuna näyttää sievältä, mutta näin tummalla langalla minä en edes nähnyt neulovani mitään pitsiä vaikka kuinka yritin seurata ohjetta, kiukuttelin ja murisin.

Lopuksi purin puseron alun ja otin vain silmukkamäärät tuosta ohjeesta. Ensin aioin neuloa koko pusurin helmineuleella, joka mielestäni sopii ihanasti Teddyyn. Sitten totesin sen kuitenkin tekevän puserosta liian pönäkän.

Niinpä vain helmassa ja hihansuissa on vähän toistakymmentäsenttiä helmeä ja sitten ihan sileää neuletta. Lanka riitti juuri ja juuri - ehkä metrin verran sitä jäi yli kun olin ommellut kappaleet yhteen - ja minusta on vain söpöä että pusero on lyhyt!

Oli pakko käyttää salamaa jotta sain kuvan ylipäänsä otettua, ja sehän tunnetusti vääristää väriä. Pusero EI siis ole sininen vaan koko lailla samaa petrolin sävyä kuin sen alla pitämäni trikoopaita.

Tykkään tästä kovasti, ihanan lämmin ja mukava! Ja hamsterin lankojakin kului juhlalliset 350 grammaa...

11 kommenttia:

  1. Lueskelin näitä viimeisimpiä postauksia ja pitääkin kysyä mielipidettäsi bambupuikoista - ovatko hintansa arvoiset? Mikä plussaa ja mikä miinusta? Minun pitäisi ostaa pidemmät puikot, omistan vain 20 cm vaikka olen varma että olen jossain vaiheessa ollut pitkien puikkojen omistaja. Bambu viehättää ajatuksena.

    VastaaPoista
  2. Kiva pusero! On tuo Teddy vaan niin ihana lanka... eikä tosiaan varmaan tule vilu tuo päällä!

    VastaaPoista
  3. Hieno, vaikka onkin sininen. Minä en ole sinisen ystävä. Mutta sinun hipiällesi sopii. Ennen kaikkea mua huvittaa taustalla näkyvä moppi... Pienestä tunnun hakevan huvini.

    VastaaPoista
  4. Alma, en tiedä ovatko bambut hintansa arvoiset - jos Novitan puikulat saa parilla eurolla ja bambut maksavat nelinkertaisen määrän niin... (Toisaalta olen ostanut pitkät 6 mm bambut kirppikseltä 20 sentillä!)

    Mutta ovathan ne ihanat kädessä: sileät, eivät hiosta, kevyet, eivätkä ole liukkaat = silmukat pysyvät paremmin. Suurin plussa niissä on ainakin minulle, tilaisuuksissa-neulojalle, äänettömyys: bambut eivät kilise!

    Hannaliini, en ollut ennen ajatellutkaan Teddyä puserolankana - se oli vain poncholanka. Mutta tuntuu oikeasti ihanalta päällä "suurempinakin aloina"!

    Liinu, minut puettiin lapsena aina siniseen ja siksi käytän sitä nykyään tosi vähän - mutta tuo petrooli kolahti!

    Mietin muuten, että pitäisikö rajata kuvaa, mutta en jaksanut ruveta sähläämään... :) Jos kurkkaat Tuumooksiin, näet miksi siivoan nykyisin intohimoisesti!

    VastaaPoista
  5. Onpas lämpöisen näköinen neule. Mulla pitäis olla kaikki puserot ainakin lantiomittaisia, kun on oma vyötärö niin pullukka. Sinulle käy hyvin tuon kokoinen minimittainen neule. Eipä jää roikkumaan takin altakaan, jos muuten mahtuu takin alle, kun on aika paksua lankaa. Onneksi sait langan riittämään. Harmittaa, jos loppumetreillä lanka loppuu. :)

    VastaaPoista
  6. Tarjuska, kiitos kohteliaisuudesta! ;) Juuri eilen vaatekomeroa tyhjentäessäni järkyttyneenä levittelin housuja, joita olen käyttänyt 42-kiloisena. Siis ei kukaan ole voinut olla niin kapea... :D

    Mutta oikeasti, tällainen minipusero jopa hoikentaa, kun se katkeaa oikeasta kohdasta!

    VastaaPoista
  7. Tuo bambupuikkojen silmukkapitävyys on plussaa ja on jotenkin miellyttävä ajatus pitää käsissään bambua :) Pidän silmäni auki kierrellessäni, kiitos infosta!

    VastaaPoista
  8. Joo, Kaisa, olin just lukenut Tuumooksia, joten tiedän kyllä miksi siivoat. Samasta syystä minunkin pitäisi paljon nykyistä useammin siivota. Mutta minä vain levittelen villoja. Aivan ihanan väristä hahtuvaa muuten tuossa SNY-paketissasi! Puhumattakaan suklaasta...

    VastaaPoista
  9. Alma, onnea metsästykseen! Harmi ettet ehtinyt mukaan Muoriskan Saksan-tilaukseen, sieltä olisi saanut bambuja vähän edullisemmin.

    Liinu, sitä minäkin pelkään että kielletään kutominen (= istuminen sohvannurkassa kasassa keuhkot lysyssä) ja lankojen säilöminen (vaikka ne tietysti voisi siirtää koreista johonkin pölytiiviimpään...

    Tuo hahtuva on kyllä aivan ihanaa. Pelkään vain osaanko "käyttää" sitä kun en aiemmin ole tehnyt mitään hahtuvasta...

    VastaaPoista
  10. mitä? voiko neulominen vaikuttaa negatiivisesti keuhkovaivoihinkin?! voi turskatti! mulle on tähän mennessä riittänyt enemmän kuin hyvin (runsaat) niska- ja hartiavaivat ;)

    mulle on kanssa bambut ihan ehdottomat, kun luennoilla neulon - kilinää pahempi kohtalo on puikon putoaminen lattialle. yhden ainoan kerran olen metallipuikkojen kanssa ollut luennolla, ja arvaa pitikö se puikko pudottaa juuri silloin.

    paitasi on tosi söpö! saat tosi paljon aikaan. minua aina välillä ketuttaa tämä oma pakkomielteeni itsemurhaneulontaan.

    VastaaPoista