lauantai 30. kesäkuuta 2012

Käsityötä tämäkin

Neuleita ei edelleenkään ole esiteltäväksi - tai ehkä jotakin pientä, kun joku vaan saisi ajalliseksi viimeistellä ja kuvata - mutta tänään vähän toisenlaista "käsityötä".

Jalasjärvellä asuessahan vuokrasimme seinän takaa pikkuisen vaatimattoman kaksion "mökiksi". Minulla oli hallussani keittiö, jonne sijoitin käsityökirjat ja -lehdet, langat, ompelukoneen, silityslaudan ja -raudan, nukkekodin, askartelujutut. Kun muutimme Seinäjoelle, neliömäärämme pysyi samana mutta huoneiden määrä väheni. Lisäksi silloisen vuokraisännän puolesta olisimme saaneet asua tässä vain muutaman vuoden, joten emme niin kauheasti panostaneet järkevään asemointiin. Sijoitin kaikki käsityöjuttuni ns. kodinhoitohuoneeseen. Vain ompelukonepöytä piti laittaa työhuoneen puolelle.

Kyseisestä kodinhoitohuoneesta tuli epämääräinen musta aukko, johon oli hyvä heittää kädestään ihan kaikki. Kun siellä vielä on asunnon ainoa pyykkikoneliitäntä, kaaos on runsaan vuoden aikana saavuttanut melkoiset mitat.



Tässä hiljakkoin tuli tuo huone puheeksi ja päätimme, että sille pitää tehdä jotakin. Nythän vuokranantajamme on muuttunut, ja näillä näkymin saamme asua tässä niin kauan kuin haluamme, joten huvittaa tehdä kodista kiva. Kun talvella pelkäsimme joutuvamme muuttamaan tästä pois ja vähensimme omaisuuttamme rutkasti mm. kotikirpparilla, työhuoneeseen tuli vapaata hyllytilaa. Miksi en siirtäisi sinne kirjoja ja lehtiä, onhan työhuoneessa mukavampi niitä selatakin. Ja lankalaatikot ja -kassit mahtuvat eteiskäytävän komeroon.

Näin ensimmäisenä lomapäivänä, jolloin ihmisessä on vielä virtaa ylenmäärin, ryhdyimme toimeen - sääennustekin lupasi sopivasti jatkuvaa sadetta. Muutaman tunnin pakerrusta, täytettyä roskapussia, suoritettua lajittelua myöhemmin kodinhoitohuone jo näyttää nimensä mukaiselta. (Jos joku ihmettelee televisiota, niin se on matkalla paikasta A paikkaan B, kun vain joskus muistaisimme nostaa sen isonveljen autoon. Kaikille tv-lupatarkastajille tiedoksi, että tässäkään versiossa ei tikitä mikään poksi. :)



Kyllä on hyvä mieli! Nyt käsityöjuttuni ovat paljon järkevämmin ja helpommin saatavissa, samoin työkalut, joita on tähän asti säilytelty yläkaapissa. Silityslauta mahtuu avattuna tason alle, josta se on helppo vetää esiin milloin vain. Ja enää ei kodinhoitohuoneen ovea tarvitse muistaa vetää kiinni, kun tulee vieraita. Olemme hyvin tyytyväisiä! (Ja ei, kangaskaappiini asti ei siivous ylettynyt. :)

6 kommenttia:

  1. Näyttää todella hienolta! Onnittelut uudistetusta huoneesta ja leppoisaa lomaa!

    VastaaPoista
  2. Hienosti selätit kaaoksen, omani odottelee kotona (poissa silmistä, poissa mielestä) elokuuta ja siivousmyrskyä. Mukavaa lomanalkua!

    VastaaPoista
  3. Reippaasti ja vauhdikkaasti aloititte loman. kyllä tuosta kannattaa iloita ja nauttia!

    minunkin pitäisi aloittaa jostakin...Jos tässä alkaneen loman aikana innostuu jostakin.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, kun taas päivittelet :)

    VastaaPoista