lauantai 31. maaliskuuta 2012


Ihan ensiksi: kiitos kilteistä kommenteista edelliseen postaukseen ja ennen kaikkea siitä, että ainakin väitätte kaivanneenne nukkisjuttujani. :) Ja ihan erikoiskiitos MiEiVille, joka muisti minua näin suloisella palkinnolla, vaikka tämä Kerällä-blogiparkani on ollut ihan tuuliajolla viime kuukaudet.

Tunnustukseen liittyi muutama tehtävä:
1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän palkinnon.
2. Kirjoita seitsemän satunnaista faktaa itsestäsi.
3. Lahjoita tämä sama award 15 blogille/bloggaajalle

No niin, minähän en näitä eteenpäin jaa, mutta itsestään on aina kiva puhua! :) Pysytellään nyt blogin aiheen mukaisesti käsityölinjalla...

  1. Tänä vuonna yritän neuloa varastolangoistani, joten lankashoppailu on syrjässä.
  2. Siksi olen ihan pihalla kaikista uutuus- ja muotilangoista.
  3. Tosin en ole neulonut juuri mitään viime viikkoina - syynä kovat työkiireet ja hirveä väsymys.
  4. Silti haaveilen kivoista vaatteista joita haluaisin tehdä.
  5. En ota stressiä neulomattomuudesta - se on harrastus, ja innostus harrastukseen saa vaihdella.
  6. Hermostun tämän tuosta lehtikauppiaisiin, jotka tyrkyttävät Suurta Käsityölehteä tai Modaa ja kieltäytyessäni tilauksesta kysyvät: "Etkö enää tee käsitöitä?" Mitä tekemistä näillä kahdella asialla on toistensa kanssa!
  7. Virkkauksesta osaan vain ketjusilmukan ja pylvään.
Olikohan tässä tarpeeksi outoja tietoja... :D Hyvää viikonloppua!

5 kommenttia:

  1. Kivat vastaukset ja todella mitä tekemistä lehtitilauksella on kässäharrastuksen kanssa. Tuohon kohtaan 7 mainitsisin että noistahan ne kimurantit kuviot syntyvät. Mukavaa viikonloppua kutimen kanssa tai ilman.

    VastaaPoista
  2. Sama juttu tuon lehtitilaushomman kanssa, että välillä joutuu rautalangasta niille vääntämään, että minulle on kyllä kyseinen lehti aikoinaan tullut (Moda tuli vuoden, SK 8 vuotta), mutta niissä olevat mallit ovat (nykyään) sellaisia, etteivät ne minua miellytä, koska oma makuni on erilainen. Ei siihen sitten kauppiaalla yleensä ole muuta sanomista kuin että "miten olis Avotakka?" ;)

    VastaaPoista
  3. Jep ja tuskin ne käsittää että netissä löytyy ohjeita pilvin pimein, ilmaiseksi.
    Tein yhdestä Modan tyrkyttäjästä valituksenkin kun mulla on sellainen numero jota ei saa numerotiedustelusta.
    Tämä nainen oli nähnyt niin paljon vaivaa että otti osoitteeni selville, soitti mieheni kännykkään. Olinkohan kaupassa tai jossain ja hän oli sopinut mieheni kanssa että soittaa puolen tunnin päästä uudelleen. Hän oli antanut ymmärtää että minulle on todella tärkeätä asiaa. Mies soitti minulle, tulin hirveätä vauhtia kotiin kun luulin että on joku todellinen hätätapaus.
    Kyllä sai nainen kuulla kunniansa kyllä kun soitettuaan alkoi sitten että niin, minulla olisi erittäin hyvä tarjous Moda-lehdestäää Mie olin vaan et ANTEEKS MITÄ???

    VastaaPoista
  4. Tietysti lehtimyyjä yrittää ansaita provisiopalkkionsa, ja välttämättä hän ei tiedä mitään käsitöistä - mutta seuraavalle taidan silti pitää luennon netin ihmemaailmasta. :) Uskomattomin kokemus mulla oli tässä hiljakkoin, kun lehtimyyjä soitti SK:sta ja aloitti puhelunsa selittämällä, miten SK:sta tuli Anu Harkin aikana askartelulehti ja siitä saatiin huonoa palautetta, nyt on linja muuttunut ja... Mistä hän tiesi, etten ole Anu Harkin suuri ihailija tai vaikka henkilökohtainen ystävä??

    VastaaPoista