sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Vihreässä aallossa

Nykyisessä kotikaupungissani oli joskus vuosia sitten käytössä ns. vihreä aalto. Se tarkoitti sitä, että mikäli ajoi  rajoitusten mukaan, liikennevalot vaihtuivat aina vihreiksi kun lähestyi seuraavaa risteystä.

Risteyksistä en tiedä, mutta jokin aalto täällä on menossa...



Malli: Novita Kesä 2010, malli 54 ilman hihoja
Lanka: 200 g Kauhavan kangasaitan tuntematonta myttylankaa ja 80 g Novitan virkkauslankaa, molempia kaksinkertaisena kokoon Kaisa (leveys L, korkeus XS)
Puikot: 3,5 mm



Tästä työstä tuli pettymys. Halusin nimittäin pienen nutun, jota voisin käyttää töissä asun fiksuntajana - eli jos on hellepäiviä, voin kävellä töihin vaikka kuinka avonaisessa hellemekossa, mutta heittää sitten toimistossa tämän nutun peittämään paljasta selkää ja olkapäitä.

Lankavarastoja penkoessa löysin ihanan pirteän vihreää puuvillalankaa, jota aikanaan lähti mukaan Kauhavan Kangas-Aitan messupenkojaisista. Lanka oli ohutta, joten neuloin sitä kaksinkertaisena - ja eihän se onneton riittänyt! (Jos olisin ymmärtänyt että M-koko mahtuu, olisi riittänyt. Mallitilkku, mikä se on??)

Niinpä neuloin selän yläosan kaksinkertaisella Kotiväellä - joka on sävyltään ihan muuta kuin pirteän vihreää. Jätin lopulta hihat tekemättä sekä siksi, etteivät langat lopulta sopineet yhtään yhteen, että siksi, että kyllästyin totaalisesti sinänsä kivaa pitsikuvioon. Toimikoon liivinä jos toimii. En tiedä tuleeko tätä nyt sitten käytettyä vai ei...

Tämä vaate sen sijaan on jo ollut käytössä! SPR:n kirpputorilta tarttui mukaan juhlavaatteeksi kukikas puolihame, väriltään - köh - arvatkaa nyt sitten mitä. :) Yläosaa siihen ei kuitenkaan löytynyt, eikä minulla ollut valmiinakaan mitään sopivaa. Onneksi sitten muistin, että Tapiolta oli lähtenyt mukaan kivanväristä ja mukavan joustavaa lankaa. Kun tein ohjeen suosituksia paksummalla langalla ja puikoilla, tämä oli valmis parissa illassa. (Ja näköjään tämän kanssa pitäisi käyttää korsettia. :P)

Malli: Raglan Leaf T-shirt by knitting school dropout (ohjetta ei löydy enää netístä, mutta edes kuva - onneksi olen joskus tämän tulostanut)
Lanka: Mystic Stretchgarn, 300 g kokoon Kaisa (= neuloin niin kauan kuin lankaa riitti)
Puikot: 6,5 mm

Kuten kaikki tiedämme, ellei juhannuksena nyt suorastaan sada lunta, niin kylmä on joka tapauksessa. (Isoveljelläni on tästä teoria. Hänen mukaansa oikeana juhannuksena, eli Aaton päivänä 23.6. ja Johanneksen päivänä 24.6. on aina kaunista. Mutta kun juhannus on tyrkätty 70-luvulla jonkin viikonlopun yhteyteen, ettei vain ihmisillä olisi ylimääräisiä lepopäiviä, sää ei toimi.) Mikä neuvoksi? Tietysti koivunlehtikuvioiset villasukat!

Neuloin Saunasukat muistaakseni 2007, jolloin olin aika vihreä (heh :) neuloja. Muistan, että kuvio tuntui kovin vaikealta ja sukkien teko tihkaisi. Halusin nyt kokeilla, olenko neljässä vuodessa yhtään kehittynyt. Kyllä olen. Nämä olivat helpot tehdä.


Malli: Saunasukat Ullasta
Lanka: Araucania Ranco, 50 g kokoon Kaisa.
Puikot: 3 mm
Muuta: Tein sekä varteen että lapaan kolme mallikertaa, pohjassa 10 s/puikko. 


Neuloin aluksi kaksi mallikertaa lapaan, sitten nurjaa ja tein nauhakavennuksen, mutta se näytti tyhmältä. Niinpä neuloin kolmannen mallikerran ja sen jälkeen 4 krs nurjaa kaventaen samalla pitsineulepuikoilta 3 s pois ja silmukoin sitten kyökkipistojen inhoajan kyökkipistoilla. :) Kun olen perinyt äitini "kirveellä katkaistut varpaat", malli sopii käpälälleni!

12 kommenttia:

  1. Kiva vihreä aalto sulla!
    Harmi, ettei tullut nuttua! Mutta nätti liivi!
    Pusero on kans nätti ja sukat!
    Hyvää alkavaa viikkoa!
    Tulin muuten FB:stä!

    VastaaPoista
  2. Sievä ja toimiva liivinä tuo nutuksi tarkoitettu. Pikkupuserosi tänään näinkin ja hyvin se istui päälläsi, todella kaunis malli..olin vaan niin ajatuksissani etten sitä älynnyt siinä edes kommentoida, vaikka "rekisteröin sen kyllä heti ;)
    Sukatkin on niin ihanan vihreät että sinulla on todella siellä nyt oikea vihreä aalto meneillään :D

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka ihanat -siis vihreät- neuleet!

    VastaaPoista
  4. Ihanan vihreät neuleet! :) Ja sulla taitaa olla uus kiva tukka? :) Ainakin minun muistiini tulee nyt vain sinä kiharatukkaisena, mutta sopii kyllä hyvin tuokin malli.

    VastaaPoista
  5. Malli, kiva että joku tulee sitä kautta! ;D

    Sipi, itse asiassa mä unohdin ihailla sun neuletakkia viime lauantaina, vaikka senkin kyllä rekisteröin!

    Neili, kiitos!

    Mari, kyllä mulla on tämä pää ollut talvesta asti. On vissiin tähän asti ollut enemmän vain sellaisia päättömiä postauksia... :D

    VastaaPoista
  6. kauniita vihreitä neuleita olet tehnyt! Varsinkin nuo sukat on ihanat :)

    VastaaPoista
  7. Kylläpäs siellä nyt vihertää. Kesän kunniaksi? Nättei on nuttu ja sukat. Ja kikatuttava tuo "myttylanka". Veljesi Juhannussää menee lähipäivinä testiin kun tarkistan männävuosien Juhannussäät mökkikirjasta:-)

    VastaaPoista
  8. Lankajutuista en ymmärrä mitään, mutta tulipa miälehen: ONNEA SYNTTÄRISANKARILLE !! Siis tänään ;)

    VastaaPoista
  9. Vai olet vihreällä linjalla, sopisit siis hyvin tänne meille päin asumaan. Koijärven varmaan kaikki muistaa vihreiden kokoontumispaikkana 70-luvun puolelle, kun Koijärveä suojeltiin.
    Itse en asu ihan lähellä varsinaista Koijärveä, mutta Koijoen rannalla joka jähtee järveltä. Joki näin lämpimillä ilmoilla tosin on aika vähävetinen, että se siitä joesta. Kivoja neulomuksia olet jälleen kerran tehnyt ja aivan ihana. Minultakin synttärihalaukset Sinulle. <3

    VastaaPoista
  10. Nätti tuo sun vihreä liivi ja punainen myös, josta itsekin tykkäät!
    Kivasti kirjoitat; ensi kertaa olen sivuillasi, vaikka kirjojasi olen lukenut joskus :)
    Ystävällisin terveisin :)

    VastaaPoista