keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Menninkäismekko

Hip ja hei! Neulevuosi 2010 on korkattu.

Kuten jo eilisessä postauksessa vinkkasin, ensimmäinen neule pitkään aikaan hyppäsi puikoille uudenvuodenaaton aattona. Tai itse asiassa se oli ollut puikoilla jo vuoden - no, antakaas kun selitän.



Ystävänihan on tuonut minulle pariin otteeseen Evillan lankoja Tallinnasta. Jossakin vaiheessa huomasin saaneeni kaksi vyyhtä samaa väriä. Mielessä alkoi raksuttaa, että voihan noista muutakin neuloa kuin huivin - vaikka mekon! Ravelryn mukaan aloitin 28.2.2009 "menninkäismekon", käytännössä ylösalaisinraglanin, johon ei tullut hihoja ja jota ajattelin neuloa mekkopituuteen.



Tein lisäyksiä ja kavennuksia mekkoon silmämääräisesti mittaamalla, kunnes totesin, että homma ei toimi - edes minun kroppani ei näytä tuolta. Samoihin aikoihin Blogistaniassa alkoi levitä kuumeen lailla pinaattitunika. Hämmästyksekseni totesin Suurta Käsityölehteä selattuani, että sehän mokoma on samalla idealla toteutettu kuin minun mekkoni!

Niinpä nyt sairasloman aikana purkasin koko mekonalun ja aloin neuloa pinaatin ohjeella. Samalla totesin, että minun ei kannata lukea ohjetta läpi etukäteen. En käsittänyt ollenkaan, miten ihmeessä pinaatti neulotaan - ennen kuin itse olin alkanut neuloa. Nyt käsitän kyllä kovasti. Vielä jonkin aikaa voin syyttää kaikesta vahvoja särkylääkkeitä, kohta on keksittävä uusi tekosyy... :P


Malli: Pinaatti-tunika, Suuri Käsityölehti 3/2009, malli 3
Lanka: Evillan "vironvillaa", mekko on punnitsematta mutta heitetään ajatus että 250 g??
Puikot: 4 mm
Muuta: Tunikasta tuli todellakin mekko. Leveys on hyvä, mutta pituutta riittää polviin asti... Tykkään mekoista, mutta mitä tuon alle puetaan, jos mennään ulos??
Naama: Kahden flunssa-pyjama-päivän jälkeen vähemmän edustava
Asento: Ettehän huomaa, että yritän piilotella kyynärsauvoja nojatuolin takana ja leikkiä, että seison tuossa noin vain?? Nojatuolin matot muuten äitni kutomat joskus yli 50 vuotta sitten.

Mekon yläosastakin tuli liian pitkä - rintalaskokset olisivat osuneet mahan kohtaan, missä tietysti olisi makkaroille tarvittukin vähän muotoilua - mutta sain nostettua yläosaa kaulusta viimeistellessäni. Nyt pohdin, mahtaisivatko omistamani kaksi Noro-sukkalankakerää riittää seuraavaan versioon, jos siitä tekisi oikeasti tunikan, eikä mekkoa...

Onnellista loppiaista! Ja arvontaan saa siis vielä osallistua - aivan huikea kommenttimäärä siellä jo onkin! - sekä vinkata kuumaliiman poistoneuvoja, vaikka niitäkin on jo tullut (meillä on sellainen lattiamallinen höyrypesuri, auttaisikohan se?)

10 kommenttia:

  1. Kerrassaan upea menninkäismekko! Miten olisi säärystimet jalkoihin sen kanssa?

    VastaaPoista
  2. Ihanan värinen mekko. Oikein onnistunut, tulee varmasti pidettyä.

    VastaaPoista
  3. Mukavan näköinen mekko! Lämmittäneekin kivasti. :) Siitä se neulomisinto taas jatkuu.

    Minulla on muuten kai pysyvänä ilmiönä, ettei ainakaan kaikkia ohjeita ymmärrää lukiessaan vaan pitää samalla tehdäkin. ;D

    VastaaPoista
  4. On hieno! Ja ohjeesta olen kuullut että voi kuulemma tuntua sekavalta.

    Itse laittaisin säädyllisen pituisen mekon kanssa vain sukkahousut -tai kylmällä säällä kahdet sukkahousut sekä villapöksyt ;)

    VastaaPoista
  5. Ihana, ihana menninkäismekko. Tykkään noista väreistäkin ihan hirveästi :)

    VastaaPoista
  6. Hei,

    tein oman Noromekkoni suunnilleen Novitan ohjeen mukaan, ja lankaa minulla meni siihen noin 250 g, tosin jatkoin helmaa siten, että se on mekkomittainen. 200 g Noroa voisi riittää tunikaan.

    Terveisin,

    annaS

    VastaaPoista
  7. Ihana mekko!Nuo vironvillat on upeissa väreissä, kuten tuo mekkosi.
    Tänään irrotin kymmenen vuotta vanhoja teippiliimoja höyrypesurilla ja hyvin lähti. Mulla on semmonen Kärcherin imurin näköinen vehje.

    VastaaPoista