torstai 9. huhtikuuta 2009

Kaisa Eliina toivottaa hyvää pääsiäistä!


Saamistani vironvilloista yksi vyyhti kolahti heti. En olisi ikinä kuvitellut, että pinkki ja vihreä sointuisivat noin hyvin yhteen...

Huivimalleista olen jo jonkin aikaa katsellut Lankakomeron viehättävää Eliinaa. Jotenkin sen "epäpitsimäisyys" tuntui sopivan juuri tähän lankaan. Ja kun toinen nimeni on vielä Elina, pohjalaisittain Eliina (ihmiset eivät aina hoksaa tuota tuplavokaalia meidän kielessämme - yleensä toisen blogini nimi ja sähköpostiosoitteeni kirjoitetaan tuumoksia, mikä ei ole mielestäni edes mikään sana!), pitihän itselle nimikkohuivi saada.



Aloin neuloa tätä viikko sitten neuletapaamisessa. Aina niin fiksuna ihmisenä olin napannut mukaan puikot, langan ja ohjeen, mutta en ollut edes lukenut sitä läpi. Niinpä tapaamisessa alkoi hirvittää, kuinka aloitus kahvilan hälinässä onnistuu... Vaan hyvinhän se! Huivihan on uskomattoman helppo!! Ainoastaan loppuosan pitsireunus vaati enemmän keskittymistä, muuten täydellinen dvd- (meillähän ei ole poksia :) ja neuletapaamisneule.

Ohje: Lankakomeron suunnittelema Eliina (pdf)
Lanka: Evillaa 6/2 Tallinnasta 160 g
Puikot: 5 mm pitsi-Addit
Muuta: Minähän en virkkaa, joten jätin virkatun reunuksen pois ja muotoilin reunapitsin pingottaessa. Ja olen aina seisonut kuvissa noin kierossa, todistettavasti ainakin 10-vuotiaasta alkaen. :)


Tämän huivin myötä haluan toivottaa kaikille Kerällä-blogin lukijoille
ihanaa, levollista, siunattua pääsiäisenaikaa!



Posted by Picasa

25 kommenttia:

  1. Aurinkoista pääsiäisenaikaa teille!
    Kiva on Eliina, keväiset värit.

    VastaaPoista
  2. Ihana huivi, värit on niin kauniit!

    VastaaPoista
  3. "Tuumoksia" muotoon se tälle hesalaiselle aina lipsahtaa :) Olen varmaan järkeillyt sen tuumia->tuumos->tuumoksia...

    Kaunis on huivi, täytyypä käydä ohjetta katsomassa.

    VastaaPoista
  4. Kaunis Huivi:-) ja taas on ahkeroitu. Langassa on tosi kauniit värit. Pinkki vaaleanvihreä yhdistelmä on yksi mun suosikki.

    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana huivi!

    Iloista ja siunattua pääsiäisen aikaa sinulle!

    VastaaPoista
  6. On tosi kaunis! Ohje siirtyi Ravelryn suosikkeihin (minä en kerää jonoa, vaan laitan mahdollisesti toteutettavat neuleet suosikkeihin, niin ei tule ahdistusta).

    Murrejutut on muualta tulleille hankalia. Joskus ei-savolaiset yrittävät savoa puhuessaan tunkea kaksoiskonsonantteja vääriin paikkoihin. Tosin niidenkin käytössä on paikkakuntakohtaisia eroja.

    VastaaPoista
  7. Hyvää pääsiäistä! Kauniin keväinen huivi!

    VastaaPoista
  8. Ihanaa, levollista, siunattua pääsiäisenaikaa teillekin! :)

    Kaunis on huivisi. Minullakin on yksi vyyhti Viron villaa odottamassa sopivaa mallia ja passelia aikaa. Entistä kokemusta ei ole siitä. :)

    VastaaPoista
  9. Ihana huivi ja upen värinen.
    Hyvää ja aurinkoista pääsiäistä sinnekin:)

    VastaaPoista
  10. Ihana huivi! :) Onkohan mun vironvillani muuten just tuota samaa väriä...? Kuvissa näyttää aina niin eriltä kuin livenä.

    Hyvää pääsiäistä! :)

    VastaaPoista
  11. Niin on hieno huivi ja ihastuttavat väriyhdistelmät. On kaisa nyt koreana! Siunattua juhlapyhien aikaa Sinullekin!

    VastaaPoista
  12. Hyvää Pääsiäistä teille, Kaisa Elina ja Sami!
    Kaunis huivi! Jokohan mäkin uskaltaisin pitsihuivia kutomaan? Kaunista oli lanka kerälläkin:

    VastaaPoista
  13. Kaunis huivi, minä aina ihailen ja ihmettelen sun mahdottoman nopeasti tulevia uusia ja uusia töitä, olet kyllä nopea neuloja.
    Oikein mukavaa Pääsiäistä sinulle ja Samille täältä hämeestä!

    VastaaPoista
  14. Siis periaatteessa inhoan vaaleanpunaista, mutta vihreä+vaaleanpunainen on yllättävän hyvä yhdistelmä! Ehkä se on sen vihreän ansiota ;) Joka tapauksessa kaunis huivi.

    Ja hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  15. Kaunis huivi ja hauska väriyhdistelmä. :o) Ei tulisi ensimmäisenä mieleen, mutta näkyy sopivan oikein mukavasti. Mukavaa pääsiäistä teille molemmille!

    VastaaPoista
  16. Hyvää pääsiäisen aikaa!

    Kaunis huivi! Väritkin, vaikka olen samaa mieltä kuin villasukka vaaleanpunaisesta.
    Kaunis malli!

    VastaaPoista
  17. Onpas vihreä ja vaaleanpunainen tosiaan sopiva pari, en olis uskonut jollen täällä sitä näkis :)

    Oikein Hyvää Pääsiäistä Teille Molemmille!

    VastaaPoista
  18. Kaunis tuo huivisi ja melli lankaan on todellakin juuri se oikea.
    Siunattua pääsiäistä sinulle myös.

    VastaaPoista
  19. Kaunis malli tuo Eliina ja sopii vironvillalle hyvin ja vielä värikin on upea. Hyvää ja lämmintä lankalauantaita ja Rauhallisia Pääsiäispyhiä!

    VastaaPoista
  20. Ihana huivi! Minä tein samasta langasta Revotuli-huivin.
    Hyvää Pääsiäistä!

    VastaaPoista
  21. Tosi kaunis huivi, väriyhdistelmä on jotenkin ihanan keväisen raikas ja omapäinen :)
    Hyvää Pääsiäistä!

    VastaaPoista
  22. Tauti tuli mutta kummallisena. Ma-iltana nielu kipeä. Eilen kuumeinen, viime yönä kamala nenän niisto. Tänään lämpöä (en mennyt töihin, vaikka se tietää lisää töitä sitten myöhemmin), mutta se nuha katosi jonnekin aamulla? Viime vuonnahan oli sama juttu samaan aikaan vuotta... Tosin pitempi kuumekausi, joten voisikohan tämä olla pähkinäpensaan ja lepän siitepölyjen täsmäisku ja allergiakauden raju alku?

    VastaaPoista
  23. Tervehdys, en ole ennen käynyt kommentoimassa, mutta nyt oli pakko, kun huomasin molemmat etunimesi! Nimimerkin takaa löytyy täältä täsmälleen tuplakaima :) Hauskaa! Hämeestä lähtöisin ollut isoisoäitini sanoi mua aina lapsuudessani Kaisa Elliinaksi, siis kahdella ällällä.
    Kiitos myös sukkasatoilun emoilusta! :)

    VastaaPoista
  24. kaunis, vaikka siinä onkin vihreää. :) hyppäsi ravelryjonoon.. :)

    VastaaPoista