keskiviikko 13. joulukuuta 2006

Lapaskuuta Joulupuuhun

Hih, enkös heittäytynyt runolliseksi! :)

Lapasvillitys vain pahenee minun kohdallani. Tuolla Tuumooksia-blogissa kerroin aiemmin osallistuvani Joulupuu-tempaukseen, eli annan joululahjat kolmelle lapselle joista tiedän vain iän ja sukupuolen.

Ajattelin keskittyä lahjoissa kaikkeen "ihanaan turhuuteen", mutta enpä malttanut sitten jättää puikkojakaan rauhaan, kun kerran langanloppuja oli noin niinkuin sopivasti siinä käsillä.

Nämä lapaset neuloin omasta päästä (ja jäikin viälä värkkiä :) 9-vuotiaan tytön pakettiin:


Eli käytin näihin jäljelle jäänyttä punaista ja vihreää Ainoa. Joka toinen silmukka vihreää, joka toinen punaista. Käytännössä tarkoittaa sitä, että näistä tuli oikeat tumput, kaksinkertaiset. Pitäisi pystyä hyvin lumipallojakin pyörittelemään, jos tänä talvena luntakin vielä nähtäisiin!

Olen täällä Blogistaniassa vaellellessani törmännyt lukemattomiin Aili-lapasiin, viimeksi Hannaliinin blogissa. Ja ne ovat kuulemma niin kivat jne. Alkoi vaivata, millaiset oikein ovatkaan, ja kun vielä äitini nimi on Aili :) niin pakkohan mun oli kokeilla tätä ohjetta.

Muistinpa sitten, että lapaset ovat nyt pop teinien keskuudessa. Niinpä otin valkoista ja vaaleanpunaista lankaa ja tein Ailit 14-vuotiaan tytön lahjapussiin:



Älyttömän helpot ja silti hienon näköiset!! Näitä teen takuulla minäkin lisää. Tosin luulen, että ihan noin pitkää vartta en neulo seuraaviin. Ainakin näin pienellä ihmisellä tuollaiset on hankala pukea, kun piiiiitkä varsi työntää paidanhihan kyynärpäähän...

Sellainen hauska (?) ajatusvirhe vain tuli, että laskupää petti. Loin ohjeen mukaan 44 silmukkaa (= 11 silmukkaa puikolle). Kuitenkin jakaessani silmukoita olin siinä kuvitelmassa että laitan 12 silmukkaa puikolle. Ihmettelin kun olin luonut neljä silmukkaa "liian vähän" ja loin ne - eli neuloin nämä 48 silmukalla. Huomasin virheen vasta kun kärkikavennus ei onnistunut ohjeen mukaan... :)

Mutta toisaalta hyvä näin, sillä nämä jämälangat ovat aika eriparia - valkoinen ehkä seiskaveikkaa tms ja pinkki Nallea, joka on paljon ohuempaa. 44 silmukalla olisi voinut tulla liian kapeat lapaset. Nyt olen vähän epävarma pituudesta - ohjeessa puhuttiin 18 mallikerrasta ja minä tein 14-vuotiasta ajatellen 17. Ovat minun käteeni aika justit. No, ehkäpä näille saajan perheessä käyttäjä löytyy!

Se vauva, jolle neuloin ne valkoiset huovutetut tumput, on muuten tullut maailmaan - ja on tyttö! Neulahuovutin siis lapasiin pinkistä merinohahtuvasta sydämet. Vaan unohdin valokuvata, ja nyt ovat jo joulupaketissa...

1 kommentti: