torstai 9. marraskuuta 2006

A Bad Yarn Day


Eilen tuntui, että olisi ollut parempi pitää lomapäivä kaikista käsitöistä. Tai oikeammin se alkoi jo tiistaina. Aioin virkata ystävälle tuliaishuivin mohairkerän lopusta. Epäfiksuna ihmisenä sain päähäni, etten tee kolmiohuivia vaan pitkulaisen - vaikka lankaa oli vähän. En myöskään etsinyt ohjetta mistään - vaikka lankaa oli vähän. Ja aloitin huivia heti liian leveänä - vaikka lankaa oli vähän.

Niinpä sitten huomasin, että taitaa tulla huivin sijasta patalappu. Aloin purkaa aloittaakseni alusta - mutta eihän erikoispörröistä mohairia voi purkaa! Äsken tungin työn lankakoriin toivoen, että kun se seuraavan kerran osuisi silmiini, saisin sen purettua.

Aloin joululahjalapasia Fritidsgarnista. Aioin tehdä hienon kirjoneulekuvion lapasen selkämykseen, mutta muutaman kerroksen jälkeen purin sen. Miljoona pääteltävää langanpäätä ja huovutus pesukoneessa eivät tuntuneet oikein hyvältä yhdistelmältä. Niin minä neulon vain yksiväristä ja suunnittelen kirjovani kuvion lapasen päälle...

Olen viime päivinä palellut kovasti, ja eilen päätin että teen itselleni oikein lämpimän ponchon. En virkattua, vaan sellaisen perusmallin jossa neulotaan kaksi pitkulaista kappaletta ja ne ommellaan yhteen. Kaivoin esiin kirpputorilöytöni, kaksi kerää meleeratun punaista lankaa. Tai siis. Huomasin ettei se tainnut olla lankaa vaan pikemminkin paksua nyöriä - ennemminkin matonkudetta, vaikka olin pussin lankakorista ostanut.

Tiedustelin Samilta, häpeääkö hän jos hänen tyttöystävänsä pukeutuu mattoon. Vastaus oli, että eikö se poncho ole silloin lämmin jos se on paksu... Joten aloin vääntää. Aika hauskaa! :) Mutta valitettavasti kaksi kerää ylipaksua nyöriä ei kauaksi riittänyt. Kun toinen kerä loppui, totesin, että tästä langasta (nyöristä) ei tule ponchoa vaan korkeintaan lukunuttu.

Tahdoin edelleen ponchon. Onneksi korissa oli 2,5 kerää sitä ompunvihreää Ainoa, lemppariani, josta olin ajatellut slipoveria. Se taipuu nyt puikoille - jospa tämä lankaviritelmä onnistuisi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti