torstai 27. elokuuta 2009

Elämä se on kuin mohairia ja silkkiä vaan...

Joskus kauan sitten Tuhlaus esitteli muotiblogissaan "tilaihmeneuleen", äitinsä Rowanin Kidsilk Hazesta neuloman takin, joka painoi noin 100 grammaa, mahtui suunnilleen taskuun ja lämmitti silti. Vähiltä piti, etten silloin kysellyt, voisiko äiti antaa ohjeen... :) Mikä täydellinen käyttöneule tuollainen olisikaan matkalla tai vaikka käsilaukussa - meillä on töissä maanantaisin kylmä!

No, en kysynyt, mutta riemastuin suuresti kun Yarned-blogissa julkaistiin "kevyen kärpässarjalaisen" ohje, tosin englanniksi otsikolla Light Flyweight (suomenkielistäkin versiota on lupailtu). Heti piti kuukkeloida vähän Rowanin lankoja, mutta kävi kuten viime syksynä Menitassa - en sitten malttanutkaan ostaa, kun näin hinnan.

Onneksi olen testannut Dropsin Kid Silkiä ja tiedän, että ihanaa on sekin. Niinpä pikakäynti Tapiolla ja sähköpostia matkaan: eihän neljästä kerästä eli 100 grammasta tarvitse maksaa postikuluja kuutta euroa? (Tapiollahan postikulut ovat aina kuusi euroa, mikä on kauhean kätevää silloin, kun tilaa paljon.)

No, ei tarvinnut, kirjeenä tulivat. Nam. Mukana oli neuleohjekin ja terveisiä, että syksyn uutuuksia on saapunut... Vielä ei niitä näkynyt nettikaupassa, ja nyt vähän kutkuttaisi tehdä taas pikkuinen ostosmatka naapurikaupunkiin viime vuoden tapaan...

Edit. Löytyyhän sieltä ainakin Araucaniaa, Cacao-lenkkialpakkaa ei vielä!


Startitis Desperatis on iskenyt, kesken on aktiivisesti (?) kolme neuletta ja mieli tekisi aloittaa neljättä eli kärpässarjalaista näistä herkuista. Ja Sukkasatokin alkaa tiistaina... Pirelkää mua!

9 kommenttia:

  1. Startitis iskis varmaan heti, jos ehtisi olla kotona...

    VastaaPoista
  2. Juu,niin minuakin kutkuttaisi lähteä Tapion kauppaan. Voi mä olen kyllä hölmöillyt Tapion kaupan nettitilauksen kanssakin!! Huh hoi!
    Voi hitsit,olitko sä eilen Tikkuamassa ja just eilen olin poissa. Katsos eilen olin aamusta iltapäivään Seinäjoella kylässä. Sitten kävin kotona pyörähtämässä,sapuskaa isännälle ja sit me lähdettiin Peräseinäjoelle pesisotteluun! Voi oli kuule pakko ja riemullinen voitto meille tulikin ja siellä me vaan vesisateessa istuttiin ettei neulominenkaan oikein sujunut!! Ai niin,mä annan nyt yhden myönnytyksen Jalasjärven suhteen . Onhan minulla nimittäin yksi ihanista minöistäni sieltä:D

    VastaaPoista
  3. Tuli illalla sängyssä mieleen, että parin vuoden takaisessa SK:ssa on pari Maddaleenan suunnittelemaa neuletta. Voi olla, että juuri niitä, mitä olet ihaillut Tuhlauksen blogissa. Luulen, että mulla on kotona muistissa numero.

    VastaaPoista
  4. Itse ihailin raverlyssa Anna Kudujan suunnittelemaa Mohairmeets-neuletta. Vyyhdin viemää-blogin Eila neuloi tuon ihanuuden:) ja...minulla on nyt langat odottamassa tuohon mohairiseen ihanuuteen. Täytyy tässä paranella tuota arkivillatakkia vaivaava purkoosia. Vai vaivahan taitaa olla takin naulojan omassa ajattelemattommudessa;) Ja tuo Tapio on tällä viikolla pannassa ihan vaan tuon tarjousalpakan takia;D

    VastaaPoista
  5. Tuhkauksen äiti on tosiaankin Maddaleena. :o) Ja niitä ohjeita on julkaistu muutamia erilaisia, eikun metsästämään.

    VastaaPoista
  6. No eihän mulla sitä lehteä ollutkaan. Se on ehkä parin vuoden takainen ja siinä on kaksi tosi kaunista mohairneuletta.

    VastaaPoista
  7. Villasukka, pysy pois kotoa vaan! Tämä on kamalaa...

    Intsu, vähän Vaiskain kanssa suunniteltiin retkeä ens viikon lauantaille. Mitäs tuumaat?

    Villa Lankala, kävin ihailemassa Mohairmets-neuletta, mutta mulla jää puserot kaappiin - pitää olla takki, jota saan vaihtolämpöisenä pukea ja riisua.

    Makepeace ja kaisa, nythän alkaa selvitä monta asiaa... :D

    VastaaPoista
  8. Yantra matosta sen verran että piikikäs kovin on ja alkuun pistelee melkein kipuun asti mutta sitten alkaa veri kiertään ja tekee mukavaa. Aamusella kokeilin 45 min ja melkein nukahdin siihen. Sen jälkeen saikin melkein paistinlastalla irrotella mattoa selästä ; )

    VastaaPoista