lauantai 7. tammikuuta 2012

Kaisan lankavarasto 31.12.2011

Hyvää loppiaisen jälkeistä aamua! Ne kamalat härkäviikot ovat alkamassa - kaikkein inhottavin aika vuodesta. Mutta ei auta, täytyy vain toivoa että kevät sieltä joskus tulee (vaikka talvenkin tulolla on ollut ongelmia). Lohdutin itseäni eilen kaivamalla esiin vuoden ensimmäisen neuleohjeen ja langat siihen - terapiaa nyt tarvitaan.

Mutta kiitos aktiivisesta osallistumisestanne vuodenvaihteen arvauskisaan! Aika melleviä määriä arvailitte, ja kuvittelin minäkin, että 20 kg raja on edelleen ylitetty. Niinpä hämmästyin itsekin, kun uudenvuodenaattona menin ottamaan Lankurista tulosteen sinne merkitsemistäni langoista. Ihan kaikkia lankojani en tosiaan ole sinne vielä saanut merkittyä, mutta kysehän olikin tässä siitä, mitä Lankuri sanoo juuri nyt varastoni suuruudesta.

En olisi uskonut, että se sanoo näinkin vähän: 16,470 kg!


Mutta takana on vuosi, jolloin rahaa ei ole ollut entiseen malliin paasattaviksi lankoihin, ja jolloin muutenkin olen koettanut neuloa mahdollisimman paljon siitä mitä on - totesin, että ei kannata ostaa lankaa laatikkoon, on parempi tehdä siitä jotakin kivaa.

Mutta niin kävi, että lähimmäksi arvasi kaikista ensimmäinen arvaaja, Virpi!


Onnea Virpille! Laitatko minulle sähköpostissa osoitetietosi, niin katsotaan, mitä pientä kivaa täältä lähtee matkaan. :)

3 kommenttia:

  1. Olipa kiva yllätys. En ole linkittänyt tähän kotikoneeseeni sähköpostiani, joten en saa sinunuun yhteyttä. Annan sen tässä (v-m-n@hotmail.com). Voitko ottaa minuun yhteyttä? Mukavaa alkanutta uutta vuotta, kevät on jo ihanan lähellä :)

    VastaaPoista
  2. Vuosihan alkoi sitten mukavissa merkeissä. Mukavaa jatkoa.

    VastaaPoista
  3. Ihana yllätyspaketti saapui tänään ja sisällä mitä kauneinta lankaa. Värikin osui nappiin, miten osasitkin. Ohje sopii tuolle langalle hyvin. Kiitokset suuret!

    VastaaPoista