keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Auringonkeltaista

Joskus viime talvena ostin Muori Menninkäiseltä puolisen kiloa nimetöntä bambu-puuvilla-pussilankaa. Aloin neuloa siitä kevään Novitassa ollutta tunikaa, kunnes huomasin a) ettei lanka riitä ja b) että tiheys on joltakin toiselta planeetalta. (Mallitilkku, mikä se on??)

Niinpä purin teelmeksen ja aloin uuden työn jo aiemmin hyväksi havaitulla mallilla. Hihoihin vain lisäsin pituutta. Tarkoitus oli neuloa kaikki 500 g pois, mutta kyllästyin työhön jossakin vaiheessa ja puoli kerää jäi... Olisi kiva tietää mitä tämä lanka oli, se on kivan tuntuista, joskin ilmeisesti II-laatua miljoonine solmuineen.

Nämä kuvat otettiin toissa aamuna, jolloin luulin meneväni töihin tässä asussa (paidan alla musta hellemekkoni, joka on yksi monikäyttöisimmistä omistamistani vaatteista - päällyspuserolla autettuna sitä voi pitää vuoden ympäri!).

Seuraavaksi säntäsin kuitenkin vaihtamaan yläosaa. Lanka on nimittäin niin painavaa ja laskeutuvaa ja puseron aloitussilmukkamäärä sen verran iso, että kaulus valahti koko ajan olkapäiltä (kuviin nyin sen epätoivoisesti paikalleen). Liian epäsiveä asu töihin... Pitää katsoa, josko tuohon saisi kuminauhan tai jotain. Tai sitten pidän tämän sellaisena hellepäivän iltapuserona, joka heitetään mekon päälle rantsun jälkeen.

Malli: Melissa LaBarren Leaf T-shirt
Lanka: nimetöntä bambu-puuvillasekoitetta noin 470 g
Puikot: 3,5 mm
Muuta: Toivon mukaan kuva vain hämää, eivätkä rintani ole 10 cm eri korkeudella toisistaan... :p

Ehkä muistatte, että Sukkasadon jälkeen Ria kiitti minua emoilusta ihanalla paketilla, jossa oli mm. pussi keltasävyisiä Sinellin helmiä. Ne ovat kuiskutelleet korvaani pitkin talvea, mutta kun eilen tulin töistä, oli lämmin ja aurinko paistoi, jalkani yksinkertaisesti veivät minut alakerran Lykky-Luttiin. Mukaan lähtivät korupihdit ja Sinellin "aloituspakkaus", jossa oli korupiikkejä, koruvaijeria ja kirkkaita helmiä sekä pikkuhelmiä noiden keltaisten seuraksi.

Äsken juutuin erittäin epäergonomiseen asentoon hämärään olohuoneeseen sohvapöydän ääreen. Parissa tunnissa koruvarastoni kasvoi vaatimattomasti kahdella rannekorulla ja neljillä korvakoruilla (pareja olisi ollut viisi, ellen olisi typeryyttäni rikkonut yhtä helmeä). 

Näitä pitää saada lisää eri väreissä! Mutta sitä ennen toivotan auringon väreillä teille kaikille

OIKEIN IHANAA VAPPUA!

12 kommenttia:

  1. Ihana pusero ja ihanan värinen! :)

    Heh, alkoi naurattaa tuo "rinnat 10 cm korkeudella toisistaan" ;) Minusta nimittäin on otettu vastaavanlaisia kuvia - pahinta vain on, että ne on otettu rippileirillä, jossa olin opettajana, ja ne on siis ihan oikean valokuvaajan ottamat viralliset rippikuvat, jotka on teetetty kaikille asianosaisille. Ja eiköhän siinä ole eräälle kanttorille osunut liian tiukka paita päälle ja huonot rintsikat alle, sillä kuvissa oikeasti näkyy, että toinen tissini on jossain kainalon korkeudella ja toinen hipoo polvia... sitä ei voi olla huomaamatta. ;) Enkä voi edes lohduttautua, että "toivottavasti kuva vääristää". ;) No, nämä on näitä naiseuden ihanuuksia. :D (ja olin melkein kirjoittamassa tähän jo jotain sutkautusta miesten lahkeista, mutta voi olla että sitä katuisin päivänvalossa... ;) )

    Kauniita koruja olet myös tehnyt, siitäpä vain valitsemaan puserolle kiva koru pariksi! :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis pusero! Voisko tuo lanka olla sitä Novitan Bambu plussaa, joka ei koskaan päässyt tuotantoon?

    VastaaPoista
  3. Kiva ja iloinen pusero. :o) Virkkaa siihen pääntiehen kerros tai pari, luulisi sillä pysyvän venymättä. :o) Kun lankaakin kerran on.

    Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  4. Ihana pirteä pusero! Yhdyn makepeacen ehdotukseen, että virkkaisit pääntiehen reunuksen sopivan kireäksi, niin ei veny.

    Enpä olisi huomannut rintojen korkeuseroa, jos et olisi maininnut. ;)

    Iloista vappua!

    VastaaPoista
  5. Makeet korut ja ihana pusero, niin aurinkoinen. Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  6. MUKAVAA JA RENTOUTTAVAA VAPPUA!

    VastaaPoista
  7. Kaunis neule taas, Minäkin aioin ja ehdotankin niitä paria virkkauskerrosta tiukentamaan kauka-aukkoa. Helmet kaulaan.
    Kolme kertaa piti lukea enenkuin löysin sen kymmenen senttiä, mutten nähnyt eroa...
    Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  8. Kivan pirteän värinen paita ja kivoja koruja. Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  9. Auringon keltaista niinkuin kevääseen sopii, kiva :)
    Mukavaa alkanutta toukokuuta!

    VastaaPoista
  10. Suurkiitos vinkeistä! En itse yhtään hoksannut, että voisin virkata kaulukseen muutaman kerroksen. Nytpäs teen sen, kun muuten tuosta puserosta tykkään.

    VastaaPoista