lauantai 11. elokuuta 2007

Lahdessa valmistunutta

No niin, näitähän minä eilen vähän lupailin.

Eipä ihmeellisiä ole kyllä esitellä. Tyypilliseen toimintaterapiatapaan huovutimme villaa ja painoimme kassin tai T-paidan. Mikäli kuvasta mitään selvää saa, niin neulahuovutin retrohenkisen avaimenperän ja korvikset (jotka herättivät sellaista ihastusta että sain tilaustyönä pyöräyttää vielä tunnin lopuksi kurssikaverille toiset). Neulahuovutus oli toki tuttua mutta ihan kivaa.

Kassiin painoin sabluunalla tutut kasvot. Ihan kivaa hommaa sekin, vaikka täytyy todeta erään osallistujan suulla, ettei hän ymmärrä mitä tekemistä näillä on OI:n ja sopeutumisvalmennuksen kanssa... :) Yhteistyötä siinä kai yritettiin tai jotain.


Omat työt etenivät reissussa kovin hitaasti. Kuvittelin, että meillä olisi luentoja ja saisimme paljonkin tietoa ja että samalla ehtisin kutoa, vaan ei. Oli enimmäkseen virkistystä, toki myös keskusteluja. Niissä ja illoilla sekä matkoilla vähän tikkusin, tuloksena kaksi puolivalmista sukkaparia.

Saunasukat ovat menossa äidille nimipäivälahjaksi ja Hepsin ohjeella tehdyt "Ritvan sukat" ihan omiin käpäliin. (SNY, tunnistin Hepsin mallin juuri siksi että olen itse tekemässä sillä ohjeella sukkia! :)



2 kommenttia:

  1. Ihania huovutuksia teit! Ja tuollaisia kasseja tarvitaan aina ja kuva siinä on mainio.
    Kiva, että sukkamallini poikii lisää sukkia!

    VastaaPoista