tiistai 2. tammikuuta 2007

Samin joululahja

Riemukasta uutta vuotta kaikille!

Käsityöt ovat osaltani olleet lähes kokonaan jäissä viimeiset puolitoista viikkoa. Haarukkapitsihuivi kyllä etenee, mutta olen nauttinut kun olen saanut pitää "lomaa" käsillä tekemisestä ja lueskellä, katsoa elokuvia ja olla vain.

Aikomus oli heti joulun jälkeen esitellä Samin joululahja, jota en uskaltanut etukäteen tuoda julkisuuteen (en tiedä käykö Sami lukemassa tätä Kerää, mutta Tuumooksia käy ainakin, joten lahjan paljastamisessa olisi ollut riskinsä. :) Esittely kuitenkin unohtui kaikessa hälinässä, mutta parempi myöhään kuin...

Kiusasin Samia etukäteen sillä, että olen tehnyt hänen lahjansa itse. Se ei ole kuitenkaan virkattu eikä neulottu - ei edes hitsattu, vaikka Sami sitäkin ehdotti. :)

Idean lahjaan sain viime kesänä meidän ikimuistoisella Etelä-Suomen "kiertomatkallamme". Otimme hirmuisesti valokuvia matkalla, minkä lisäksi minä nyysin mukaan kaikkia mahdollisia esitteitä. Pitkin kesää tallensin myös pääsylippuja ym.

Tuloksena syntyi paksu albumi Meidän kesä 2006. Niin paksu, että ensimmäinen Tiimarin kansio osoittautui liian pieneksi ja jouduin hakemaan oikean mapin.


Kansikuvana on linja-auton ikkunasta ottamani heijastuskuva.

Sisälehdille liimasin sitten valokuvia, esitteitä ja pääsylippuja. Paksummat esitteet ja kartat laitoin erillisiin muovitaskuihin. Valokuvien kanssa tahtoi olla ongelmaa, sillä lasertulostimeni kieltäytyi lopulta enää nielemästä valokuvapaperia ja niin tilasin loput kuvat täältä. Olisi kannattanut tilata kaikki alusta alkaen, hinnasta ei ainakaan ollut kiinni...


Kuvien yhteyteen kirjoitin päivämäärät (eläköön täyttämäni viiden vuoden päiväkirja!) ja lyhyet tekstit. Enemmänkin olisin voinut herkistellä, mutta halusin pitää albumin vieraillekin sopivana... :)


Jännitin vähän mitä Sami sanoo, mutta tykkäsi ilmeisesti kovasti!!

7 kommenttia:

  1. Mukava idea ja erityisen tärkeä, kun on mitä jakaa. Ajattele, jos olisi pelkkiä ravintolalaskuja! Tai pankin tiliotteita. Hienoa, jos jatkossakin teet samanlaisia, ne ovat joskus arjen historiaa.

    VastaaPoista
  2. Ihanan lahjan olet tehnyt!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kehuista, itsellekin oli mukavaa tuota koota. Tuli muistoja mieleen... Olemme molemmat innokkaita valokuvaajia, niin että sitä materiaalia riitti melkein liiaksikin. :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana lahja !!!
    Olen itse tehnyt vastaavanlaiset albumit kahdelle tyttärellemme heidän konfirmaatiopäivistä: aamun herätyksestä, illan uuvahtamiseen saakka. Kuvattu meikkaamiset, kirkossa ensimmäiset ehtoolliset, vieraat ja lahjat ja siltä väliltä kaikkea mahdollista. Siihen aikaan ei ollut digikameroita, teetätin kaikki kuvat ja liimaisin albumeihin, johon lisäsin myös omat ottamansa kuvat rippikoululeireiltä. Nyt kun ajoista on kulunut lähes 10 vuotta , osaavat arvostaa kovasti muistoalbumeita.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana lahja. Ajattelin itse skräppäillä meidän mökkimuistoja mutta en ole yhtä sivua pidemmälle päässyt :)
    Ukon tyttärelle voi tehdä tuollaisen albumin lahjaks ensi jouluksi, olis meinaan tarpeeksi aikaa sitä tehdä ;)
    Ja pojalleni 26 vuoden ajalta no ehkä 30 vuotis lahjaksi (hän täyttää vasta ylihuomenna 26)

    VastaaPoista
  6. Tuosta tulee varmaan ihania muistoja mieleen molemmille. Ihana lahja tuollainen. Siitä voi muistoja muisella aina vanhoille päiville saakka. Kannattaa tehdä jatko-osia tuohon.

    VastaaPoista
  7. Kummitätini on tehnyt lapsenlapsilleen albumit heidän syntymästään ja vauva-ajastaan, laittanut siihen esim. syntymäpäivän säätiedotuksen lehdestä jne. Aioin itsekin ensin silputa esitteet, liimata albumiin vain ne kohteet joissa olemme käyneet jne. mutta päädyin lopulta liittämään esitevihot mukaan kokonaisina.

    Varsinaiseen skräppäämiseen asti taitoni eivät tuossa albumissa yltäneet, pysyttiin hyvin "miehisellä" :) linjalla. Toisaalta mitään ylimääräisiä koristuksia ei oikein olisi mukaan mahtunutkaan! Oli ihana muistella kesää albumia kootessa, meillä kun oli viime kesänä molemmilla yhtä aikaa kuukauden loma...

    VastaaPoista