lauantai 10. tammikuuta 2009

SK ja Novita

Täällä olisi ihan valmistakin esiteltävää, mutta kun kukaan ei ole ottanut valokuvia... Niin että saatte odottaa. Sen sijaan pienimuotoista startitista on näkyvissä. Arvatkaa kumpi on Noroa ja kumpi Novitan Jengaa. ;)



Noro hyppäsi puikoille melkein heti Tapion kaupasta kotiuduttuaan. Lähdin neulomaan kauluksesta alaspäin ja katson mitä sillä 350 grammalla tapahtuu. Jengakin on kotoisin Tapion kaupasta - sitä saa kerän lahjaksi, kun ostaa tietyllä summalla. Jostakin syystä mulle on kahden viime visiitin aikana kertynyt sitä aika monta kerää... ;D

Eilen innostuin ostamaan Suuren Käsityölehden ensimmäisen arkiperjantain piristykseksi. Koska en ole tilannut sitä enää vuosiin, en osaa sanoa paljonko päätoimittajanvaihdos on lehteä muuttanut - välttämättä ei näin äkkiä yhtään. Mutta hassua kyllä, SK:sta löytyi toteutettavia malleja - ja juu, tunnustan rohkeasti, että osastosta "helppoa ja nopeaa paksuilla puikoilla". Päädyin nimittäin neulomaan tuosta riemunkirjavasta Jengasta sitä SK:n yksinappista neuletakkia. Jos sen pukee mustien housujen ja paidan kanssa, niin ehkä sitä voi käyttää? Tai kotona lukunuttuna ainakin, vaikka 70 % muovi ei kauheasti iskekään.

Myös Novita oli kolahtanut postiluukkuun ja siellä ilahduttivat tällä kertaa lähinnä uutuuslangat. Luxus-sarja laajenee, eli jopa Novita tarjoaa muuta kuin muovia! Erityisesti kiinnosti Cannes, jonka bambu-puuvilla-viskoosi-sekoitus tuntuu minua muoviakestämätöntä viehättävältä, eikä värikartassakaan ole valittamista. Cotton lienee sitten Tennesseen kaksoissisko ja Jive uusi Palma? Tapiolla juuri mietimme sitä, minkä takia Novita lopettaa lankojen valmistuksen oman päänsä mukaan viis veisaten siitä, kuinka myyty lanka on (käsittääkseni esim. se keltainen Isoveli on koko lailla suosittua!). No, olihan siellä sitten tietysti niitä muovipussilankojakin, 100 % akryyliä. Grr.

Mitään erityisen pakkosaadahetimulletännenyt-neuletta ei Novitan ohjesivuilta silmiin osunut, mutta sehän ei tarkoita sitä, etteikö jokin malli kolahtaisi myöhemmin. Ovatko ne ponchot ihan oikeasti niin in kuin Novita väittää? Ja aika jännää oli nähdä lehdessä "putkisukan" ohje, joka on kuitenkin netissä kiertänyt vuosia ja joita jopa minä olen tehnyt useita.

Kuusi on purettu ja koristeet kerätty, valot onneksi piristävät mieltä helmikuulle asti. Muuten on ihan mukava taas aloittaa arki. Kivaa viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Neuletapaamisessa pääsin hipelöimään luxus Cottonia ja Jiveä, joista jälkimmäistä en ottaisi vastaan edes ilmaiseksi sen verran muovista se oli. Puuvillalanka tuntui miellyttävältä, jos jotain olisin sen paksuisesta puuvillasta tekemässä ja värit ja hinta olisivat kohdallaan voisin sitä ostaakin.

    VastaaPoista
  2. Nuo Noron värit ovat silmiä hivelevän kauniita! Tein viime keväänä jakun Norosta ja se on edelleen ihana!

    Täällä ollaan kaaoksen keskellä -siis koko huushollin remontti keskellä talvea -en tiedä ollaanko viisaita? Tavaraa on hirveästi ja lankaakin ja ohjeita ja kaikkea....

    VastaaPoista
  3. Heh, vai jakelee Tapion kauppa Jengaa "lahjaksi", kun ostos ylittää tietyn summan. Pitääkin olla tarkkana, jos joskus siellä vierailen, ettei ostokset vaan ylitä sitä summaa... ;) Minusta Jenga on Novitan kaikkien aikojen floppi... Ihan kiva, jos sinä siitä tykkäät, ja ehkä saatkin siitä tehtyä itsellesi mukavan neuleen! :)

    VastaaPoista
  4. Hanna, jos Jive muistuttaa Palmaa yhtään, niin olemme samoille linjoilla. :)

    Iso Gnu, voimia remppaan!! Minähän neuloin joskus puolitoista vuotta sitten Norosta takin, ja vaikka sen malli ei ole yhtään hyvä (jättää rinnan paljaaksi ja hihat ovat puolipitkät, vaikka muuten on tosi kuuma), olen pitänyt sitä valtavasti.

    Mari, kannattaa tosiaan pitää varansa! ;) Jenga on totisesti teinilanka, mutta kun olen säästäväinen (?) ihminen, niin ajattelin josko siitä jotakin järkevää saisi tehtyä - tulee ainakin lankalaatikkoon tilaa... :)

    VastaaPoista
  5. Minä vähän petyin tuohon uusimpaan Novitaan, en näin äkkiseltään innostunut mistään mallista..ponchoja en ole henk kohtaisesti nähnyt kuin muutamalla ihmisellä päällä ja hekin valittivat niiden epäkäytännöllisyyttä, joten liekkö ne muodissa muualla kuin Novitassa :)

    VastaaPoista
  6. Ihanan pirteän värisiä neuleita on sulla taas tulossa!

    VastaaPoista
  7. Ei, Jive ei muistuta Palmaa, se on vielä kamalampaa. Olin siis Hannan kanssa samassa tapaamisessa.

    VastaaPoista
  8. Aivan ihana tuo sun neuletakkisi!
    Voi kun mäkin osaisin ja malttaisin noin isoon työhön tarttua! Rinsessamyssy mulla puikoilla.
    Mukavaa tulevaa työviikkoa!

    VastaaPoista