maanantai 3. tammikuuta 2011

Uudenvuodenkukkoo munii

Isä tapaa kertoa, että hänen lapsuudessaan oli eräässä kylän talossa uudenvuodenkukkoo muninut lapsille. Siihen aikaan maataloissa oli vielä palvelusväkeä, joka vietti jouluakin isäntäväen kanssa. Niinpä omille lapsille ei viitsitty antaa ihan sylyksittäin joululahjoja, ettei tule mielipahaa - sen sijaan uudenvuodenkukkoo kävi sitten viikkoa myöhemmin tuomassa vähän lisää paketteja.

Minullekin kyseinen elukka muni tänä vuonna, ja oikein kunnolla! (Meillä oli viikonloppuna vieraita molempina päivinä, joten vasta nyt ehdin bloggaamaan.) Kaikki sytomyssyjen tekijät varmaan tietävät "sadan myssyn Tainan", joka ei tosiaankaan ole enää vain sadan myssyn Taina. Myssyjä on syntynyt aivan hämmästyttävä määrä. Taannoin Matleena arvuutteli blogissaan, kuinka paljon niitä oikein on. Minä heitin hatusta luvun 251, ja kuinka ollakaan, osuin kaikista arvaajista lähimmäksi - Tainan käsistä on syntynyt 258 myssyä!

Taina itse palkitsi voittajan aivan ihanin saatesanoin, ja näin valtava paketti minulle ojennettiin postissa uudenvuodenaattona.


Ja paketin sisällä oli aina vain lisää paketteja...


Suklaata (mistähän Taina tiesi, että olin juuri harmitellut, kun kaupassa A eivät joulusuklaat olleet vielä tarjouksessa ja kaupasta B oli ne jo myyty loppuun!) ja lankoja - ihan selviä sytomyssylankoja! Piti heti ilmoittautua Pääasioihin, kun sain näin hyviä aineksia. Jospa opettelisi tekemään muutakin kuin niitä verkkopipoja.


PartyLiten rasiassa oli tuoksuttomia Tuikkivia. Olen ehdoton PartyLite-fani, yritin jopa lyhyen aikaa konsultin hommiakin vuosia sitten. Näin "vanhemmuuttani" olen kuitenkin alkanut pitää näistä tuoksuttomista kynttilöistä melkeinpä eniten, kun nuorempana harrastin melkoista tuoksujen sekamelskaa.

Joulupaperiin käärityssä paketissa oli sielläkin PartyLiten laatikko - joka sisälsi ihanan Lapsuuden kesä -sarjan  somisteen eli tuikkulyhdyn! Tämä meni heti "vihreään kokoelmaamme", joka otetaan esiin, kunhan joulunaika ja talvisydän on mennyt ja keväästä on jo toiveita.


Suurkiitos vielä kerran Tainalle!

Ja hartaasti toivon, että tämä hyvä onni jatkuu alkaneena vuonna muutenkin, muutamia jännityksenaiheita on. Neulonut en ole vielä silmukkaakaan joulun jälkeen (!), mutta ehkä se taas tästä...

9 kommenttia:

  1. Todella hienon paketin saitkin; niinkun se Kaisa on niin mukava, vai mitä Taina olikaan sanonut lankoja pakettiin lisätessään!
    Toki niistä tulisi hienoja, vaikkapa neulottuja sytomyssyjä!

    VastaaPoista
  2. - Voi kamala!!! Sinäkö kuvasit tuon kauhean laatikonkin. Minä nimittäin kävin ihan vartavasten ostamassa hienon punaisen Marimekon laatikon, mutta eihän nuo jutut siihen sopinut kuin viereen, jotenka laitoin sitten tuollaiseen laatikkoon, enkä edes yrittänyt enää tehdä siitä sievää. Anteeksi!!!
    -taina-

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon voittajalle ja onnea muissakin asioissa tänä vuonna! t. Lea P.

    Taina, eihän sen paketin tarkoitus ole kuin suojella sisältöään, joka on ollut todella hieno.

    VastaaPoista
  4. Ihanan paketin olet saannut .
    Toi party-liten kyntiläsomiste on aivan ihana:)

    VastaaPoista
  5. Taina kulta, en mä ollenkaan ajatellut että paketti olisi ollut mitenkään kamala!! Ensinnäkin ihastuin tuohon ideaan, miten olit sen rakentanut, ja toiseksi halusin vain näyttää miten ISO se oli! :D

    VastaaPoista
  6. Oletpa saanut ihanan paketin. Ja lankaakin, että voit tehdä myssyjä ja muuta. Tuikkukippo on upea.

    VastaaPoista
  7. On Sinulla ihana ystävä! Kiva odotella mitä noista langoista syntyy näppärissä käsissäsi. toivotan Sinulle Kaisa oikein hyvää ja neulerikasta alkanutta vuotta.

    VastaaPoista
  8. Onpa mukavaa, että olen voinut olla omalta miniriikkisen pieneltä osaltani ilahduttamassa sinua tällä paketilla! :)

    VastaaPoista