torstai 29. lokakuuta 2009

Vaikka koipi on kipeä, jaksaa tässä lehtiä lukea...

...ja kyllä loksahti leukani eilen jo Me-lehden kannesta, saati sisäsivuilta. Baktus-huivi, ohje Novitan???? (Selaa sivulle 31 niin näet ohjeen.)

Onneksi ainakin Tikru jaksaa viedä asiaa eteenpäin ja selvittää, onko ohjeen copyrightin kanssa netissä julkaissut Strikkelise asiasta tietoinen. Vähän tuntuu että ei, koska kaipa hänen nimensä silloin jutussa mainittaisiin. Tässä linkki Ravelryn keskusteluun.

Olin vähällä katkaista Novitan tilaukseni keväällä yksistään jo sen takia, ettei sieltä kukaan vaivautunut edes vastaamaan, kun me parisataa neulojaa lähetimme adressin Mambo-langan säilyttämisen puolesta. Sen jälkeen on tullut Calorimetry-sotku ja nyt tämä.

Selvästikään Novita ei kaipaa minun rahojani. Parempi onkin, että säästän ne sairaalamaksuihin ja neulon jonkin fiksumman firman langoista... Onhan noita, oikeasti kotimaisiakin!

Edit: laitoin tällaisen palautteen Novitalle. Nyt klenkkaan sauvoineni kaivamaan esiin asiakasnumeroani sanoakseni tilaukseni irti.

Hei,

olin aikanaan aloittelevana neulojana innoissani löytäessäni Novita-lehden. En ole enää. Olen joutunut surukseni toteamaan, että Novita suhtautuu paitsi maksaviin asiakkaisiin, myös tekijänoikeusasioihin hyvin ylimielisesti.

Viime keväänä parisataa aktiivista neulojaa allekirjoitti nettiadressin Mambo-langan säilyttämisen puolesta. Lähetin adressin teille kirjattuna kirjeenä, mutta en koskaan saanut siihen mitään vastausta, en edes sitä surullisenkuuluisan alentuvaa "olette niin hurmaavan aktiivisia, arvon leidit". Seuraavaksi lähetin adressin tiedoksi varatoimitusjohtajalle
[äh, vahingossa laitoin Novitalle "toimitusjohtajan" kun tarkoitin Daniela Yrjö-Koskista :(]. En edelleenkään saanut mitään vastausta. Samaan aikaan Novitan Neulomossa kävijät ihmettelevät, miksi on olemassa palsta "Kysy Novitalta", kun kysymyksiin ei siellä aiotakaan vastata.

Kesällä Novita julkaisi omana ohjeenaan blogeissa hyvin tunnetun, Knitty-neulelehden julkaiseman Calorimetry-pannan (http://knitty.com/ISSUEwinter06/PATTcalorimetry.html) ohjeen. Eilisessä Me-lehdessä väitettiin Novitan ohjeeksi Baktus-huivia, jonka ohjeen on copyrightin alla julkaissut mm. Flickrissä (http://www.flickr.com/photos/norwayneedles/2963651011/) norjalainen Strikkelise. Jos asiasta oli Strikkelisen kanssa sovittu ja hän sai asianmukaiset korvaukset, olisi ollut fiksua laittaa juttuun tästä maininta.

Tämä toiminta on hämmentänyt meidät aktiiviset neulojat täysin. Kun Novitalla on omia suunnittelijoita, miksi ei käyttää heidän töitään?

Joka tapauksessa koen, että koska Novita ei välitä niistä, joiden rahoilla toimii, ei minunkaan tarvitse välittää Novitasta. Sanon siis lehtitilaukseni irti tästä päivästä lukien ja pyrin välttämään Novitan lankojen ostamista. Onneksi on olemassa monia rehellisiä, kotimaisia lankafirmoja, joiden tuotteisiin tästä lähin keskittyä.

Ystävällisin terveisin
Kaisa Ikola
Jalasjärvi

25 kommenttia:

  1. Voihan rähmä. Monestakin syystä olen karsastanut Novitaa viime vuosina ja nyt sitten tämä. Toivottavasti novita parantaa tapansa tai tulee lisää lehtitilauksen päättäjiä.

    VastaaPoista
  2. Hyvä Kaisa! Olet ollut tarkkana ja toiminut aivan oikein. Toivottavasti Novita todella nyt kertoo missä mennään ja vastaa sinun kirjeeseesi.

    Minun on vaikea ruveta ihan lankaboikottiin, koska täältä ei saa muita kuin Novitan lankoja. Isommissa paikoissa käydessäni ostan varmasti toisten firmojen lankoja.

    Voimia ja varjelusta sinulle kipeän jalkasi kanssa!

    VastaaPoista
  3. Saahan nähdä mitä vastaavat!?
    Terv. LeaP

    VastaaPoista
  4. Hyvin sanottu Kaisa!! Toivottavasti vaivautuvat vastaamaan sinulle... Se sinun lahja on muuten kyllä tulossa, joskin hieman myöhässä, pahoittelut siitä :( Tsemppiä!!

    VastaaPoista
  5. Miun Novitan tilaus loppui jo tähän edelliseen numeroon, onneksi.

    VastaaPoista
  6. Mä olen ihan samaa mieltä että tämä oli viimeinen niitti Novitalta. Mutta sitten olen ihan kauhea takin kääntäjä. Mitä jos seuraavassa lehdessäkin on ihania ohjeita? Mitäs jos oikeasti haluaisin neuloa Novitan alpakkalangasta sen neuletakin. Enkä voi vedota ettei muita lankoja ole saatavilla...

    Toivottavasti sota ei kaipaa yhtä miestä ja mä voin edelleen olla pasifisti.

    VastaaPoista
  7. Minä kyllä edelleen jatkan Novitan tilaamista ja lankojen ostamista, koska en löydä muista lehdistä mieluisia malleja, ja Novitan langat vastaavat tarpeitani. Jos pistäisin Novitan boikottiin, loppuisi käsityöharrastus omalla kohdallani.

    VastaaPoista
  8. Hyvä Kaisa! Tuolla tuli kaikki..
    Kukahan mobilisoisi Novita-lakon? Ei Novitalle-nappi olisi kanssa ihan kova juttu...

    Itse tein periaatepäätöksen en osta Novitan lankaa, ostan Norjalaista lankaa, kun Norjassa taitaa olla paremmat langat;))) Mitähän Novita on tuosta mieltä?

    Ja kotimaassa onneksi lankaa voi ostaa muualtakin kuin marketista.

    Jaksuja sinulle!

    VastaaPoista
  9. Amen, sister!

    Itseni täytyy ehkä odottaa heman, että saa aikaan asiallista tekstiä, sillä Novitaa ei enää kelpuuteta tämän neulojan tarpeisiin missään muodossa. Vanhat langat neulon pois jos ehdin, ja pari kivaa ohjettakin on jonossa, mutta enempää rahaa en Novitaan käytä.

    VastaaPoista
  10. Juu, pasifismi ja toisinajattelu sallitaan mieluusti! :)

    Itselleni vain ei Novita-boikotti edes ole mikään suuri uhraus, neulon aika vähän N:n langoista. Meidän alakerran kaupassa on Teeteen edustus ja Jalasjärvellä on muutenkin Novitan lankojen saantikin aika heikkoa. Vanhoja Mamboja ja Ainoa sekä tätä Puroa on vähän varastossa ja ne tietysti neulon pois.

    Eniten mua ehkä Novitan toiminnassa tökkii tuo ylimielisyys. Ihminen on erehtyväinen ja virheitä sattuu meille kaikille, mutta itse tiedotusalalla toimivana en niele sitä, ettei noin iso firma vaivaudu vastaamaan ihmisille tai myöntämään mokiaan. Ainakin mun arvostus vain nousisi, jos yritys reilusti kertoisi, että nyt tuli moka, olemme tosi pahoillamme.

    VastaaPoista
  11. Hyvä Kaisa!
    Minä olen kurkkuani myöden täynnä Novitaa ja sen tempauksia. Ensinnäkään sieltä ei tule vastausta sitten millään, kun antaa palautetta.
    Toinen asia, joka minua harmittaa on se, että langat ovat huonolaatuisia nykyään. Nallekin menee sukkina hyvin nopeasti nypyiseksi. Usein on kerässä sisällä vielä ihan kummallisen ohuita kohtia, aivan kuin olisi kehräysvaiheessa jäänyt kertaamatta.
    Täällä meilläpäin on lisäksi langoista huono saatavuus. Mitä nyt Vapaa Valinnan valikoimista Nallea ja seiskaveikkaa.
    Taannoin laitoin valituksen Novitalle ja ikuisuuden päästä sieltä tuli lankakerä, mutta ei sanaakaan saatteeksi, eikä sähköpostiin mitään vastausta.
    Kivaa, kun jaksat hiiltyä asioista, näkee, että pohjalaanen on asialla, eikä sitä yhdet jalkavaivat nujerra :)

    VastaaPoista
  12. Minäkin laitoin Me-lehden jutun seurauksena palautetta, tosin Me-lehdelle. Tiesin näistä sinunkin kertomista aiemmista kokemuksista, ettei Novitalle kannata palautetta laittaa, mutta josko Novitan olisi pakko reagoida Me-lehden saamaan palautteeseen. Siis mikäli Me-lehti katsoo asian niin tärkeäksi, että reklamoi Novitalle saamasta plagiaattiohjeesta.

    Itselleni tuli eilen mieleen, että voitaisiin järjestää Novitalle hieman asiakaspalautetta, jota eivät voi olla noteeraamatta: kaikki halukkaat postittavat samana päivänä Novita-lehtensä ja lankansa "asiakaspalautuksena" Novitalle saatekirjeen kera ;o)

    VastaaPoista
  13. Samaa Me-lehden ohjetta ihmettelin minäkin. Ainoa maininta Strikkeliseen oli se "norjalaisissa neuleblogeissa" tmv. Olen itsekin aikeissa laittaa palautetta, sekä Novitalle että Me-lehteen - ei tuommoinen peli vaan vetele, ei sitten millään!

    Olen kyllä liiaksi Novitan lankojen armoilla, että pystyisin boikottiin. Kumpa minunkin alakerrassa olisi oikea lankakauppa :)

    VastaaPoista
  14. Päätellen tän illan blogikierroksesta, Novita saa tän kerran tempustaan sen verran paljon spostipalautetta, että niiden on ihan pakko opetella käyttämään nettiä ja lukemaan tekijänoikeuksia. Hyvä aktiiviset ja ihanat nettineulojat!

    VastaaPoista
  15. IHANAA! Nyt voin välttää Novitan lankoja neuleboikottiin vedoten. Mitäs sitä seuraavaksi ostais... Olis sitä norjalaista (sic!) Naturuldia. Yli kilon tarvis. Ja jäi tilaamatta rahapulan takia kimppatilauksen KidSilk Haze. Nämä nyt ensimmäisinä tuli mieleen.

    Ihan vakavastikin: Novitan lankojen laatu ei mielestäni ole sellainen, että viitsisin juuri tuhlata elämääni niiden kutomiseen. Eikä tuo tekijänoikeusmokailu kiillota kuvaa. Mutta Novitaa me vähäiset kiihkoilijat ja lankasnobit emme varmaankaan kaada.

    VastaaPoista
  16. Jos en olisi pari kuukautta sitten katkaissut Novita-lehden tilausta/klubijäsenyyttä, niin viimeistään nyt se tulisi tehtyä. Silloin ihmettelin, että vaikeaksi on tehty irtisanominen kun puhelimeen ei kukaan vastannut ja kauan meni, että sähköpostiinkaan kukaan reagoi.

    VastaaPoista
  17. Pakko kyllä tunnustaa, että aika vähän tulee lankaa alakerrasta ostettua - helmiä ja muuta askartelumatskua kyllä. Nettikaupat ovat niin helppoja!

    Mikaelalle terveisiä, että säästelen Felted Tweedejäni leikkauksen jälkeiseen elämään... ;)

    Ai niin, en tiedä mihin olisin tilauksen peruutuksen laittanut, ellei Sami olisi kaivanut ohjeideni mukaan kirjahyllyn "kivijalasta" viimekeväistä laskuani - siinä oli sähköpostiosoite. Hups, sama viesti taisi mennä toimitus- ja varatoimitusjohtajillekin.

    Tod näk ilmoittavat, etten voi irtisanoa tilaustani kesken kauden, mutta kiusa se on pienikin kiusa (sanoo nimim. keskussairaalan kolhima... ;).

    VastaaPoista
  18. Sinä jaksat olla aktiivinen. Minä en ole juuri nyt jaksanut ottaa kantaa, kun tämä kirjoittaminen ei oikein pelaa.

    Mulle Novita tulee, mutta...

    Mielenkiintoista nähdä vastaavatko ja mitä vastaavat

    VastaaPoista
  19. Hienoa Kaisa! Sinun viesti Novitalle oli tosi asiallinen.
    Minä tein eilen ihan saman päätöksen, mutta en ole löytänyt paikkaa missä tilauksen saisi peruttua.
    Toivottavasti Novita tajuaa vihdoinkin muuttaa toimintatapansa.

    VastaaPoista
  20. Teit hyvin Kaisa.Olen täysin samaa mieltä.Mielenkiintoista seurata nyt tuleeko Novitalta edelleenkään yhteydenottoa.Lehden tilaus taitaa mennä täälläkin katkolle.

    VastaaPoista
  21. No voi hyvä ihme...onneksi en ole ko. firman lehden tilaaja enkä ole heidän lankojaankaan aikoihin ostanut. Nettikaupoista saa yllin kyllin muutakin parempaa lankaa, ei ole kiinni siitä mitä kotipaikkakunnan kaupoista löytyy!!!
    Maailma on pullollaan lankoja!!!

    VastaaPoista
  22. Hyvä Kaisa! Lähetin kirjeesi sähköpostiviestinä parille neulojalle. Tämä oli minullekin viimeinen pisara eikä enää edes huvita koota Puro neuletakkia kokoon.
    Olen sinua lämmöllä ajatellut <3

    VastaaPoista
  23. Lopetin myös ensimmäiseen lehteen Novitan tilauksen. Jouduin työttömäksi ja ajattelin, että Novitan langat olisi halvempia. Ei se kuitenkaan ihan niin ole. Tuo Novitan toiminta ihmetyttää. En enää halua ostaa Novitaa.

    VastaaPoista
  24. Meille töihin on tähän asti hankittu Novitan lankoja, mutta jo keväällä alkoi tökkimään ja tämä nyt oli se viimeinen niitti. Reklamaatiota lähtee taas (edellinen vanhan Nallen ja Mambon takia)Lehteäkään ei enää tarvita.
    Kiitos Kaisa, ilman teitä aktiiveja tämäkin olisi mennyt ohi. Jutun löysin Pörrön blogista.

    VastaaPoista
  25. Hei!

    Olipa miellyttävä yllätys löytää tämä ketju. Kävin allekirjoittamassa myös adressin. Henk.koht. olen jo vuosia "äänestänyt jaloillani" eli ollut ostamatta Novitan lankoja, laatu on ollut niin luokatonta! Eikä vieläkään tullut esiin mitään seikkaa joka saisi minut niitä ostamaan jatkossa.

    Muistakaahan käydä Suomen Kädentaidot-messuilla Novitan osastolla kyselemässä miten tekijänoikeusasiat yrityksessä edistyvät yms. ;)!

    T: riitu

    VastaaPoista