torstai 24. toukokuuta 2007

Onneksi on Ulla!

Euroviisufinaalin katseluun (eihän tv:tä voi katsella ilman käsityötä, eihän?) tarvitsin jonkin helpon ja yksinkertaisen neuleen. Niinpä kaivoin lankakoristani ne pirteän oranssit Kitten Mohairit, jotka keväällä Priimasta tilasin. Aurinko paistaa kun niitä katselee!

Minulla oli mohairia varten idea jonkinlaisesta Top Hoodien ja Novitan kevät 2007/45 yhdistelmästä, siis lyhyestä pirteästä hupparista, vähän rakkaan boleropaitani serkusta. Tuo Novitan ohje on tosin Nallelle, mutta 3½ puikoillahan sitäkin neulotaan (en tiedä mistä muistiini oli jäänyt, että Kitteniä neulotaan kolmepuolosilla - vyötteessähän lukee neljä!)... Opetus 1. Opettele tekemään ne mallitilkut. (Älkää unta nähkö!!)

Novitan ohje on myös tarkoitettu kietaisujakulle, jollaista en tahtonut tehdä. Niinpä otin siitä takakappaleen silmukkamäärät x 2 ja aloin neuloa hupparia pyörönä. Vain pituudet katsoin ohjeesta. Tein siis resoria määrätyn määrän, sitten neuloin sileää määrätyn senttimäärän, sitten tein kainalokavennukset taakse ja neuloin ylös asti ja aloin tehdä huppua (siihen katsoin osviittaa toisesta Novitan ohjeesta...).

Olen kunnon neulojan tavoin opetellut ottamaan langan kerän sisältä. Voin tässä mainita, että mohairin kanssa se ei ole helppoa. Mohair menee solmuun, uskokaa tai älkää!! ;)

Jossakin vaiheessa mietin, että tuleepa paidasta kovasti lyhyt. Vaan luotin ohjeeseen. Opetus 2. Opettele tekemään ne mallitilkut. (Älkää unta nähkö!!) Neuloin kuitenkin hupun ja etukappaleeseen V-kaula-aukon. Laiskana ihmisenä ompelin olkasaumat ja poimin hihasilmukat hiha-aukon suulta. En jaksanut ruveta miettimään kavennuksia, vaan neuloin suorat, leveät putket - itse asiassa aika hauska kiinalaistyyppinen ratkaisu, harvinaisia onnistuneita tekosiani tämän paidan kanssa!

Hihojen valmistuttua poimin silmukat kaula-aukon ja hupun reunasta ja tein siihen resorin. Ja sitten sovitin.

Auts.

Opetus 3. Opettele tekemään ne mallitilkut. (Älkää unta nähkö!!)

Opetus 4. Novitan ohjeet eivät käy D-kuppikoolle.


Heilahtaneita kuvia peilin kautta ilman salamaa, mutta heilahtanut oli tunnelmanikin... Kuvat on otettu klo 00:00 yöllä... :p

Nafti mikä nafti!!

Ensin yritin jatkaa paitaa poimimalla silmukat alareunasta ja jatkamalla resoria. Vaan e-iiii, rajakohtaan jäi liian näkyvä jälki. Snif. Purkamaan. (Mohairia on sitten kamala purkaa.)

Mutta onneksin on Ulla ja onneksi olin surffaillut siellä samana iltana! Silmiini oli osunut artikkeli jossa opetettiin lyhentämään tai pidentämään neuletta jälkikäteen. Sen verran viisas olin, että nukuin yön yli ja ryhdyin vasta aamulla katkomaan vanhaa resoria pois (sanoinko jo, että mohairia on kamala purkaa??).

En toista työvaiheita tässä, koska Ullasta ne löytyvät hyvinä ja selkeinä. Mutta viimein minulla oli puikoilla "ylösalaisinneule" ja niinpä tikuttelin reippaan määrän silmukkarivejä valmiin puseron helmaan. Lopputulos oli jo aivan muuta kuin ensimmäinen yritys.


Pahoittelen, että yritin matkia muotiblogeja ja kuvata itseäni peilin kautta - minulla kai on kahvikuppineuroosi tai jotain... Mutta ehkä tästä vähän tolkkua saatte. (Huomatkaa erityisesti roskapussi ylemmässä kuvassa odottamassa ulosvientiä!)

Eli nyt huppari yltää masun puoliväliin ja on sitä mitä tarkoitin. (Mietin kyllä miksi ylipäänsä tein siihen hupun - se jäi liian matalaksi... Mutta olkoon. :) Ehkä neuloksen jatkospaikan huomaa, jos tarkasti katsoo. Luotan kuitenkin siihen, että mohair pörhistyy ja kätkee pienet erot.

Vieläkään en ole ihan varma onko tämä mörvelö, mutta ainakin se lämmitti jo tänään Vaasan tuulissa.

4 kommenttia:

  1. Auts, olipa vastoinkäymisiä kerrakseen! Hienoa, että apu löytyi ja tilanne oli pelastettavissa! Ihanan värinen on neuleesi ja huippukivan näköiset nuo leveät hihat.
    Minäkin olen tässä aamulla iloinnut Ullan olemassaolosta: opettelin vihdoin kolmen puikon päättelyn niillä loistavilla, selkeillä, kuvallisilla ohjeilla. Eilen taas opettelin sukan kärkialoituksen - tietysti Ullan ohjeilla. Pitäisiköhän perustaa Ullan pelastamat -yhdistys sen tavallisen Ullaneulejäsenyyden lisäksi kaltaisillemme ;) ?

    VastaaPoista
  2. Upea pusero, malleineen ja väreineen. Sateellakin paistaa aurinko tuon puseron kanssa.

    VastaaPoista
  3. Sitä mitään mallitilkkuja tartte tehdä, ne on aloittelijoille! :D

    Nim. muutaman (kymmenen) vastoinkäymisen kautta hiljalleen mallitilkkuja tekemään oppiva :P

    Mutta tosi suloinen lopputulos, väri on ihana!

    VastaaPoista
  4. Waude! Sinä se osaat! Minä en olisi uskaltanut. Ja mohairin purkaminen on todella hankalaa. Kokemusta on.

    VastaaPoista